Ei oikein kehtaisi valittaa, sillä jokaisen briardin omistajan takaraivossa on muistikuva suojalumesta pakkaantuneena koiran tassukarvoihin. Puhumattakaan takuista mitä se tassukarvoissa aiheuttaa. Mutta, jos saisi toivoa, niin pikkasen pienempää pakkaslukemaa ... kiiitooos!

Pakkasen (ja pienen aikapulan) innoittamana rohkaistuin kokeilemaan Armin ja Peikon kanssa "yhteislenkkiä" (siis kävellen). Joo tosi ihmeellistä, mutta itse en ole oikeastaan koskaan käynyt koirien kanssa remmilenkillä niin, että mukana olisi enempää kuin yksi koira (metsälenkit on taas asia ihan erikseen). Ellei sitten ihmisiäkin ole mukana enemmän kuin yksi . Nyt kuitekin tässä eräänä aamuna päätin lyödä "kaksi kärpästä yhdellä iskulla", ja valjastin Armin ja Pekun remmeihin. Jo heti lähdössä alkoi syke nousta, sillä ovesta ulos tulo vaati muutaman uusinnan. Koirille ei tuntunut olevan selvää kumpi tässä nyt on lenkille lähdössä, joten päättivät ratkaista sen nopauskilpailulla . Normaalistihan noille sanotaan että "Peikko/Armi jää kotiin", jolloin ne huokaisevat ja menevät sohvalle mököttämään, eivätkä pyöri jaloissa. Muutaman kerran palattiin lähtöruutuun, kunnes tulivat kauniissa järjestyksessä ensin Armi ja sitten Peikko (tosin Peikon piti tässäkin hakata päätä seinään, ja yrittää Armin luvalla ulos).

Olin henkisesti varustatutunut järkyttävään hillumiseen, mutta yllättäen Armi suoritti osansa esimerkillisesti. Oikeastaan Armia ei oikein edes remmin päässä huomannut. Se saikin melko vapaasti jolkotella remminmitan meitä edellä ... tai takana, miten milloinkin. Autojen tullessa vastaan laitoin molemmat istumaan. Peikkohan vetää liikkuvista autoista kiihtyvät kierrokset, joten en halunnut nähdä miten Armi lähtisi mukaan yleiseen hillumiseen. Taktiikka osoittautui näille ihan toimivaksi.

Hiljaisemmalla hiekkatiellä päästin Armin vapaaksi, sillä Armi nyt totteleekin niin hyvin, ettei sitä välttämättä tarvitsisi remmissä pitää. No Armihan otti tästä kaiken irti ja yllättäen alkoi hyppiä tasajalkaa Peikon edessä "lällätysetäisyydellä". Jokainen voi kuvitella miten helppoa Peikon kävelyttäminen sen jälkeen oli... Lenkkiä siis jatkettiin molemmat koirat kytkettynä.

Takaisin tullessa vastaan tuli ensimmäinen "koirahaaste". Naapurin iäkkäämpi pariskunta oli kävelyllä poikansa rottweilerin kanssa. Koska en edelleen kaivannut mitään yleistä hillumista, väistin pellon puolelle ja laitoin Armin ja Pekun maahan. Naapurin isäntä sitten huikkasi, että "olet näköjään päässyt parkkiin sinne". Johon vastasin, että "kun tuo Peikko ei tottele mitään..." ja mitä sainkaan vastaukseksi?; "Kyllä se Jannea hyvin tottelee pihalla" . Joo siis Peikkohan tottelee lapsiakin hyvin pihalla (oikeesti), mutta remmissä sillä on "lupa hillua". Peikkohan on tosi kuuliainen koira ajatellen miten vähän sitä on koulutettu. Mutta se on myös kohtuullisen kova ja varsin vietikäs koira, joten en kyllä pysty luottamaan siihen, että se lenkillä esim. vapaana ei lähtisi (edes vähän) toisia moikkaamaan.

Mutta näin se vaan meni. Nyt siis naapurin setä ajattelee, että koirat kyllä tottelee Jannea, kun taas minä lähinnä roikun remmien perässä (niin kuin teenkin ). Vaikka Janne on jopa kieltäytynyt lenkkeilemästä Peikon kanssa, kun se on niin "ärsyttävä" (mitä se sitten pitääkin sisällään).

Epäilemättä hyvää nämä lenkit tekevät Peikon villille psyykkeelle. Alkuun ihan näki miten savu nousi sen korvista, kun Armi jolkotteli "vapaalla remmillä" edessä, ja hän osaltaan melko jämäkässä hallinnassa sivulla. Ainoa, mikä itseäni rassaa näissä yhteislenkeissä on se, että vauhti on Peikolle sopivaa peitsivauhtia. Näin liukkailla säillä ei voi edes harkita nopeampaa vauhtia. Varsinkin kun se melkein vaatisi juoksuaskelia (kokeiltu on), sillä Peikko tuntuu mielellään peitsaavan kävelyvauhdissa. Täytyy varmaan tarkistuttaa sen selkä ... hmm...

Hassua on se, että Peikko on lenkillä niin tohkeissaan, ettei juurikaan haistele toisten koirien "terveisiä" saatikka, että merkkaisi itse mitään. Ekalla lenkillä nosti jalkaa varmaan kolme kertaa (koko n. neljän kilometrin aikana). Parhaimmillaan jalka on yhteislenkillä noussut viisi kertaa . Luulisi, että tuommoinen "hormonaalisesti aktiivinen" uros kulkisi nenä maassa etsiskellen pienintäkin viitettä juoksuisesta nartusta. Mutta ei! Ainoat pysähdykset tulee Armin osalta, jolloin Peikko ei aina edes tarkista mitä äippä on tällä kertaa bongannut. On se vaan kiireinen miäs...

Näillä pakkasilla on jo jouduttu turvautumaan takkiosastoon koirienkin osalta. Ja se jos joku on ärsyttävää, sillä pakkanen + lämpöpuvun teddyvuori = sähköinen + takkuinen Peikko. Onneksi nuo takin aiheuttamat takut lähtevät jokseenkin helposti auki (kunhan ehtii suht' nopesti aukaisemaan), mutta sähköisen turkin harjaaminen on toinen asia (peitsaamisen lisäksi) mikä saa oman ärsytysmomenttini nousemaan ihan huippulukemiin. Ihmeellisistä asioista sitä ihminen saa itsensä kierroksille ...

Uusi Vuosi otettiin vastaan meidän perheessä tällä kertaa Hangossa, tuttavaperheen mökillä ... tai huvilalla; miksikä sitä nyt voisi kutsua (vanha koulu, leirikeskuksenakin aikansa palvellut). Koska isäntäperheessä on koiriin tottumaton kissa, jouduimme pohtimaan omien koirien kohtaloa. Essi lupasi hoitaa Armia ja kissoja, kuten aina. Peikon kohdalla mietin hoitolaan viemistä (tutulle Marittalle), mutta lopulta päätimme ottaa Pekun mukaan vaikka se tarkoittikin sitä, että Peikko vietti ison osan uudesta vuodesta "palvelijan huoneessa", josta on myös oma sisäänkäynti taloon.

Luonnollisesti Peikko esitti jälleen "houdinin"-kykynsä, ja pariin otteeseen tyyppi kävi heiluttamassa häntäänsä (ja peppuansa) salin ovella . Lopulta isäntäperheen neuvokas kuusivuotias pyysi Jannea kokeilemaan keittiön naulassa roikkuvaa avainta oveen ... ja naps, ovi saatiin lukkoon. Isäntäperhe olikin ihmetellyt mihin tuo avain oikein kuuluisi

Yksin Peikon ei toki tarvinnut koko uutta vuotta viettää ... alkuun sain käydä esittelemässä Peikon kaikille vieraille saapumisjärjestyksessä. Lopulta huoneessa kävi yksi sun toinen moikkaamassa Pekua, ja lopulta Peikon reviiri laajentui keittiöön aina kun keittiössä puuhailtiin. Lasten suussa Peikon nimikin  vaihtui "Mörköksi" . Täytyy kyllä sanoa, että kovasti kiittelin Peikon toimintakykyä lasten keskellä. Pusupoika piti positiivisesta elämänasenteestaan kiinni koko uuden vuoden. Ylimääräinen vilkkauskin tuntui pudonneen kyydistä, ehkä lievän jännityksen myötä?

Hangossa lenkillä käydessä harmittelin kameran uupumista. Niin kuvankaunis oli luminen merenranta uuden vuoden aamuna! Peikkokin poseerasi kauniissa maisemassa itsekseen katsellen ulapalle komeassa ryhdissään .... pöh!

No mutta uusi vuosi vaihtui mallikkaasti ja edessä oli Peikon pissikidekontrolli. Hieman järkyttyneenä olin lueskellut nettipalstat läpi, kuinka vaikeaa pissan ph:ta on saada tasapainoon, ja kuinka nuo huonosti maittavat lääkeruoat eivät kiteitä itseasiassa edes liota . Peikollakin tuli ruoan suhteen täysstoppi; Herra lopetti syömisen tyystin. Olin liottanut nappulaa vedessä (kuten olen aina tehnyt ... vaikka lääkenappulan ohje neuvoo syöttämään kuivana). No koska ruoka ei enää maittanut aloin laittamaan nappulan kuivana, jotta se ei menisi haaskuuseen jos ruokaa jäisi kuppiin (säkki kuitenkin maksoi melkein 90 €!). Ja avot Peikko alkoi taas syömään. Alkuun huolenaiheena oli Peikon niukka juominen, sillä huomasin, ettei Peikko juurikaan juo vettä (mikä nyt olisi se ensimmäinen edellytys kiteiden liukenemiselle). Mutta muutaman päivän kuivaa nappulaa syötyään Peikko alkoi myös juomaan suurempia määriä. Tällä hetkellä annan molemmille koirille nappulan kuivana (on  muuten melkoisen helppoa liottamisen jälkeen). Ainoa ongelma on nutrolin öljyn lisääminen kuivaan ruokaan. Nutrolinista en kuitenkaan halua luopua!

Pienen jännityksen siivittämänä suuntasimme Peikon kanssa eläinlääkärin kontrolliin. Peikko tuli mukaan, koska eturauhanenkin piti tunnustella uudelleen. Tässä kohtaa tuli jälleen hyvin esiin se, miten vähän Peikko huonoja kokemuksia muistelee. Yhtä reippaasti Peku marssi sisään, kuin edelliselläkin kerralla (vaikka silloinkin ohjelmassa oli eturauhasen kaivelua pyllyn kautta ).

Ensimmäinen tulos lupaili hyvää; Virtsan ph 6 (aiemmin 7,5), ei proteiinia, ei leukkareita. Seuraava lausahdus olikin sitten "Kyllä täällä Peikko on tosi paljon näitä siittiöitä!" ... joo, Peikko pieni siemenlinko vuotaa antimiaan virtsaan. Mutta se tärkein: Struviittikiteet olivat tiessään! Kyllä oli olo helpottunut, varsinkin kaikkien niiden nettikohtaloiden jälkeen. Eturauhanen tunnusteltiin, ja se on edelleen hieman kookas, vaikkakin pienentynyt, mutta ei arka. Tämä toki on seikka mitä täytyy pitää silmällä. Eturauhastulehdus kuulemma nostaa pissin ph:ta, mikä jälleen altistaa kiteille. Ja koska Peikko selkeästi on hormonaalisesti aktiivinen uros, saattaa näitä eturauhastulehduksia putkahtaa uudelleenkin . Hassua tämä on siitä, että nyt Armi on leikattu, eikä narttukoiria edes asu ihan lähellä. Mitään tämäntapaista ei ilmennyt niiden kolmen juoksun aikana mitä Peikko äitinsä toimesta sai kokea. Vaikkakin kaksi viimeistä juoksua Armi oli kriittiset viikot hoidossa, niin juoksun tuoksuja on pitkään ennen ja jälkeen juoksun.

No toistaiseksi seuraillaan, ja mennään tilanteen mukaan. Mahdollista on, että vuosien saatossa Peikon kastraatio tulee eteen ihan terveydellisistä syistä. Mutta ennen sitä olisi haaveissa hieman näyttelyttää raikulipoikaa. Ja toisaalta mitä sitä maalaamaan piruja seinille...

Viime aikoina pakastinkaappimme on pullistellut jähmeää jäätä niin, että korit tuskin enää liikkuvat edestakaisin. Näiden kipakoiden pakkasten innoittamana Janne tarttui haasteeseen, ja aloitti pakastinkaapin sulattamisoperaation. Tavarat ulos ja pakkanen sulaksi. kuulostaa yksinkertaiselta ... jos operaatio ei veny, kuten täällä sattui käymään.

Heti alkajaisiksi Armi armahti meidät kaikista ylimääräisistä pilaantuneiksi luokiteltavista ruokatavaroista. Yhden yön aikana Armin masuun oli joutanut pakastimessa vanhentuneita makkaroita, raakoja kalapuikkoja, ja vähän muutakin. Viime vuotiset torttutaikinat Armi oli jättänyt suosiolla tiskipöydälle syömättöminä. Tästä seurasi toki armoton masun murina ja ilmeinen ripuli, joka onneksi helpottui päivässä inuliinilla.

Luonnollisesti sulatustoimenpiteelle löytyy myös jatko-osa; Janne lopulta pesi pakastimen ja siirsi edelleen elintarvikkeiksi kelpaavat pakasteet puhtaaseen pakastimeen. Jätti kuitenkin koirien ruoat ulos odottamaan, että tarkastaisin ne huonontuneiden varalta (=lue laiskuuttaan). Ja mitä tästä seurasi, eilen huomasin koirien pakasteiden olevan "käsiteltyjä". Peikko oli viihtynyt ulkona hyvin. Mahassa murisi noin kilo jäisiä broilerin sydämiä, ja hieman jäistä hirvenlihaa. Löytyipä pussi persijaakin levitettynä lumihangesta. Siitä tosin oli syöty vain puolet ... njam!

Selvää on, ettei koiran maha ihan mukisematta sulata noin isoa määrää JÄISTÄ lihaa. Joten vuorossa oli Peikon ripuli. Peikko se vaan on niin reipas, että ulkoilee öisin yksin (jos vaan ovi sattuu olemaan auki). Ehkä Janne jättikin tahallaan pation oven lukitsematta illalla. Sillä mainitsin eilen, että Jannen juuri pesemät lattiat saattavat yön aikana peittyä tiettyyn ruskeaan eritteeseen, mutta ei. Peppukarvoista saattoi päätellä, että vaivaa on, mutta muuten yöulkoilut oli suoritettu ihan omatoimisesti, ulkona . Aamulla alakerrassa oli taas 18 *C ...Hrrrr!

Sen verran tuoksua Peikon peppukarvoissa kuitenkin oli, että Peku pääsi joulupesulle jo tänään. Peikko on nyt pesty Annalta koekäyttöön saadulla ReQualin shamppoolla ja hoitoaineella. Huomenna on Armin vuoro. Armi saa tällä kertaa tyytyä ihan vanhoihin Héryn tuotteisiin ... tyytyisi tuo varmaan siihenkin, ettei koko joulupesua suoritettaisi ollenkaan.

Valitettavasti meidän kotitietokone on sanonut sopimuksensa irti, joten kaikki sähköpostiosoitteet, valokuvat, kotisivujen päivitysmahdollisuudet ym.ym. on poissa ulottuvilta. Ilmeisesti emolevy on rikki tai ainakin siinä on jotain vikaa, joten saa nähdä miten tämä etenee. Konehan ei enää avannut näyttöä ollenkaan, joten hieman invaliidiksi tuo osoittautui. Toivottavasti ainakin tiedostot saadaan noukittua talteen.

Invaliidiksi kyllä tuntee itsensäkin, kun kaikki tiedostot ym. sälä on poissa ulottuvilta juuri näin joulun aikaan. Mutta Kaikille blogin lukijoille kuitenkin tätä kautta

Leppoisaa Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2010!

Peikon pisuvaivat ovat meidän mittapuun mukaan parempaan päin. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että hormoonipiikin jälkeen Peikko ei ole enää lirautellut muualle kuin ulos. Erikoisruokavaliohan Peikolla päästiin aloittamaan vasta perjantaina, sillä jouduin tilamaan ruokasäkin Kannelmäen eläinlääkäriasemalle.

Kovasti on pohdituttanut, mikä näitä kiteitä pissiin on aiheuttanut. Peikko syö kaksi kertaa päivässä (Ei siis koko ajan), ja jatkuvasti samaa laadukasta kuivamuonaa. Ainoa mitä olen ruokaan lisännyt on merilevä ... niinpä, se on kai ainakin kiteistä kärsivän koiran barf-ruokinnassa kiellettyjen listalla. Mutta en nyt jaksa uskoa, että yksin tuo merilevä kiteitä aiheuttaisi. Yhtenä aiheuttajana nousi pikaisella (netti-)tarkastelulla esiin kotimaiset viljat, tai niiden suuri pitoisuus kuivamuonassa. Täytyy kyllä myöntää, että meidän käyttämä ruoka sisältää vehnää. Ja toisaalta itselleni myös yhtenä asiana nousi mieleen, olisiko tuolla hormonaalisella ylikäynnillä tekemistä kiteiden syntyyn? Tai ehkä se on vaan näiden kaikkien summa.

Lähinnä tämä kuitenkin pohdituttaa jatkon kannalta. Selvää on, että merilevää ei enää meillä ruokaan lisätä (ainakaan toistaiseksi), Mutta pitäisikö ihan harkita ruokamerkin vaihtoa????? Jos jaksaisin asiaan perehtyä, niin ruokkisin koirani barfilla. Valitettavasti en kuitenkaan oikein ole jaksanut asiaan perehtyä niin perinpohjaisesti, että uskaltaisin kokonaan vaihtaa. Joitain kuuriluonteisia barf -kokeiluja on tosin käyty läpi, ja jotenkin tuntuu mielekkäältä syöttää koirille lihaa ja luita (ja niitä kasviksia). No onhan tässä kuukausi aikaa miettiä, ennen uutta pissinäytettä.

Nyt jälkeenpäin ajatellen, Peikko ei ehkä ole myöskään juonut kovinkaan paljoa viime aikoina. Itselläni on mielikuva, että Peikko on kova poika juomaan, sillä Peikko käy mielellään liottamassa partaansa vesikupissa. Ilmeisesti kuitenkin Peikko ei kerralla juo paljoa, ja koska Peikko ei myöskään juo likaista vettä, jää kokonais määrä veden osalta vähäiseksi. Tosiaan vesihän on heti sameaa, kun Peku kerran kupilla käy. Tosin nyt tuo erikoisruoka lienee sen verran suolaista, että Peikko on joutunut juomaan jopa sameaa vettä . Tai sitten koko kupin kerralla, sillä nyt kuppia joutuu konkreettisesti täyttämään, kun ennen vettä joutui vaihtamaan vanhasta uuteen.

No mutta niin tai näin ... kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu.

Niin kuin Ronttiblogia lukeneet ovat varmasti ymmärtäneet, meillä oli hetkellinen  kissanpissiongelma. Tavallaan se viimeinen pisara oli kun Peikko lorotteli Ronin aiemmin merkkaamaan Kertun koulureppuun. Roni on karvanopistaan päässyt jo muutama viikko sitten, ja kissojen osalta "ongelma" päättyikin tähän.

Peikon osalta "vahinkoja" sattui tihenevässä määrin. Alkuun niin, että yksin ollessaan lammikoita on löytynyt silloin tällöin. Tämän järkeilin johtuvan Peikon uudesta vapaudesta. Peikko on nyt saanut olla meidän poissa ollessa alakerrassa Armin kanssa vapaasti, kun se aiemmin on laitettu kodinhoitohuoneeseen. Tämä järjestely on johtunut Peikon puuhastelutaipumuksista, ei mitään suurta, mutta kuitenkin. Nyt Peikko on puuhasteluista paljolti luopunut, joten se ei enää joudu "arestiin" meidän poissaollessa. Tavallaan myös nyt Ronin myötä (kaikki) kissat ovat alkaneet viettää aikaansa alakerrassa enemmän, mikä taas pitää Peikkoa liikkeessä päiväsaikaan sisällä . Ja tunnetusti tämä touhuaminen johtaa janoon ja sitä myötä pissihätään.

Raivostuttavasti osa pissoista on kuitenkin tapahtunut ihan niin, ettei Peikolla ole voinut olla mitään suurta hätää. Joskus jopa niin, että joku on ollut kotona (uloskin olisi päässyt ). Viime viikolla tajusin, ettei tämä nyt ihan normaalia voi olla, ja varasin Pekulle lääkärin. Tänään sitten kalastelin pimeässä aamussa pissinäytettä (on muuten vaikeeta), ja suuntasin Peikon kanssa naapurin eläinlääkärin pakeille. Janne sanoi lähtiessä, että toivottavasti siitä löytyy jotain vikaa. Itseäni taas mielessä kummitteli ektooppisen ureetterin mahdollisuus ("muoti-ilmiö" nyt Saksan uusien jalostusvaatimusten myötä). Jos Peikolla olisi pissitulehdus, olisi siihen oltava joku rakenteellinen tai muu vastaava syy (esim. kasvain). Uroksilla kun harvoin näitä bakteeritulehduksia muuten siunaantuu. Näin ollen itse olin hieman kahden vaiheilla kumpi olisi pienempi paha ... joku ektooppinen ureter tyyppinen vaiva, vai hormooneissaan sisälle kuseskeleva uroskoira ... huoh!

Pissipurkki kädessä astelin siis Peikon kanssa lääkäriin. Ensimmäinen stiksaus ei osoittanut tulehdussoluja pissasta laisinkaan (ei siis tulehdusta), proteiinia pississä oli vähän. Stina kuitenkin sanoi, että se voi tarkoittaa myös, että pississä on siittiöitä. Sitten siirryttiinkin peräosastolle (lämmönmittaus -> lievästi lämpöä) ja seuraavaksi eturauhasen tunnustelu. Tuloksena lievästi suurentunut eturauhanen. Pissailu saattaisi siis olla hormonaalista (kääk!).

Stina katsasti eturauhasen myös ultraäänellä, mikä varmensi eturauhasen olevan suurentunut, mutta mitään kystia siinä ei ollut. Samalla tarkasteltiin rakkoa, mikä armottoman pissanäytteen kalastamisen jäljiltä oli melkolailla tyhjillään. Kuvasta nyt ei pystynyt sanomaan muuta kuin, että itse rakko näytti normaalin oloiselta. En tiedä tutkitaanko Saksassa tätä nykyä urosten jalostusvaatimuksena oleva UÄ-tutkimus varjoaineen kera vai onko heidän ultraäänilaitteet parempia / lääkärit jotenkin tähän erikoistuneita. Tästä kuvasta ei ainakaan olisin pystynyt sanomaan mihin virtsanjohtimet laskee. Toisaalta jos ne laskevat virtsaputkeen (ektooppinen ureter), niin olisiko siinä sitten kuitenkin rakon/virtsaputken anatomiassa jotain poikkeavaa (laajentunut virtsaputki?).

Ultraäänitutkimuksen aikana pissinäytteen tulokset olivat valmistuneet ... ja voilá; pississä on reilusti virtsakiteitä . Siinäpä se syy sitten pissailun tarpeeseen. Näytteessä oli myös epiteelisoluja, joita kiteet ovat hanganneet virtsaputken seinämistä ulos tullessaan. Lisäksi näytteessä oli kuin olikin siittiöitä. Peikko on siis myös miehistynyt. Tavallaan päällekkäin on kaksi vaivaa. Kiteet aiheuttavat pissimisen tarvetta (ja kirvelyä), ja hormoonit vaan sekoittavat kuviota niin, että helposti voi lorauttaa niihin paikkoihin mitkä kissat ovat jo hyväksi todenneet . Hoidoksi Peikolle siis liuotusruoka kuukauden ajaksi, ja sitten kontrollinäyte. Lisäksi Peikko sai hormoonipiikin, jotta eturauhanen (ja hormoonit) saataisiin rauhoittumaan. Vaikeahan tästä oireistosta on päätellä jäisikö pissiminen päälle, vaikka kiteet hoidettaisiin. No mutta Peku leikkii eunukkia nyt hetken aikaa...

Helpotus kyllä oli, että vika löytyi ihan jostain muualta kuin virtsaelinten rakenneongelmista . Vaikkakaan eipä nämä kideongelmat mikään mitätön vaiva ole. Voin vain kuvitella miten piinaavan kirvelevä tuo kiteiden raastama virtsaputki on .

Olen jo muutaman vuoden miettinyt, josko joku semmoinen pikkukoira olisi kiva. Oman siskoni käppänänarttu on varsin ilahduttava tapaus, kuin myös muutama tuttu borderterrieri. Henna kuitenkin palautti haaveeni maanpinnalle, kertoen tositarinaa koirahoitolasta. Pikkukoirat kuulemma pissailevat sisälle melkein järjestäen (itseasiassa aika moni tuttu tätä samaa on kertoillut). Tämä kyllä hieman jarrutti pikkukoirakuumetta. Nyt kun tuo iso köriläs alkoi sisälle pissailemaan, tuli mieleen, että olisko ne pikkukoiran pisut sitten kuitenkin helpompi korjata. No vitsi  vitsinä; Peikko on kipeä ja vakaasti uskon, että tuosta miehestä ei niin suurta machoa löydy, että vaiva ihan pelkillä hormooneilla lähtisi ilmenemään. Ja toisaalta eiköhän meidän perheen eläinkiintiö ole ihan täynnä moneksi vuodeksi eteenpäin. Tai ehkä vielä ne pari rottaa Kepalle ...