Niin on viimeisetkin lomareissut tehty. Peikko perheineen kiittää Kissanmaan porukkaa Tampereella. Peikko sai kerrankin nukkua makuuhuoneessa ... naisen vieressä. Riesa tosin ei ehkä ollut vierailusta yhtä mielissään, mutta ...

Peikko sai tuliaisiksi röhkivän villisikapehmon. Pari tuntia intensiivistä röhkimistä kuultiinkin, kunnes Armi, Peikon rakas äiti, päätti teurastaa röhkivän villisian pihamaalle. Peikko raukka, ei saa edes leikkiä kotona leluillaan. Riesa sai tuliaisiksi samanlaisen villisian. Tampereella villisian vastaanotto oli "hieman" toisenlainen. Riesan mielestä villisika oli vähintäänkin epäilyttävä, ja Arttu-taapero sai paniikkikohtauksia villisian röhkimisestä. Ronja taas otti villisian riemuiten vastaan; Ensin villisika sai sydänhierontaa perinteisin ottein ("röh_röh"), ja sen jälkeen sillä säikyteltiin pikkuveljeä. Jokatapauksessa Riesan sika lienee edelleen hengissä ja röhkii hyvin.

Ennen reissua tuli vielä lauttarannasta soitettua Kennelliittoon virallisia lonkkakuvaustuloksia. Kuten odotettiinkin; Riesan lonkat vahvistuivat A:ksi. Iloisena uutisena myös Peikon lonkkakuvauslausunto, joka oli se minä lähtikin (B/B) JEEE!

Nyt odotellaan vielä Allin tulosten virallistumista. En usko niiden Ventelän lausunnosta romahtavan järjettömästi, mutta odotellaan nyt sitä virallista lausuntoa...

Todella mitään radikaalin katastrofaalista ei ole tapahtunut. Kuitenkin joka syksy arkeen palaaminen on aina yhtä kaaottista. Pikkuhiljaa sitä muistuu mieleen mitä kaikkea kahden koululaisen ja yhden eskarilaisen elämän huoltaminen pitää sisällään...huoh!

Peikon ja Riesan lonkkakuvaustulokset antavat odottaa itseään. Viimeksi eilen soitin Kennelliittoon, jotka lupailivat mahdollisesti perjantaina virallisia tuloksia... Blääh! Me ollaan perjantaina Jannen kanssa jo Pärnussa. No ehkä sitten ensi viikon alussa. Ruuhkaa_ruuhkaa kuulemma on. Pitkää odotusaikaa oli eläinlääkäri povannut myös Tuulalle Allin lonkkakuvien suhteen. Monen päivän jännitys päättyi helpottavaan uutiseen; Ventelä arvioi Allin lonkat A:ksi ..."paremmat ei voisi olla" -lausunnolla. Aika näyttää mitä mieltä Liman niistä on. Pääasia kuitenkin, että tytön lonkat kestää elämisen arvoista elämää.

Viikonlopulta tuli myös iloinen uutinen Allin Nokian näyttelystä. Neito oli sijoittunut nartuissa toiseksi ja saanut sertin. Eikä se varmasti ole viimeinen serti Allille ... jos pitkäpinnainen handleri vaan jaksaa neitoa esittää :) Onnea kovasti koko perheelle. Olipa hieno viikko!

Tänään Peikko lähtee jälleen Sinin luokse hoitoon. Armi ja kissat jää Essi-tädin kontoille ja lapset mummolaan. Me Jannen kanssa startataan pitkäksi viikonlopuksi Pärnuun...ihanaa :)

Kaksi päivää on Unjaa itketty, ja yht'äkkiä yllättäen Unja istuu ulkotuolissa sisäänpääsyä odottaen. Siis ei ole totta. Jonkun pieni punainen kissa on nyt haudattu meidän pihamaalle punaisen hautakiven alle. Karri, ainoa lapsista joka ei nähnyt ruhjottua kissaa, vielä vannotti että ollaanko ihan tosi varmoja, että se oli Unja. Ja me olimme ... todennäköisyys, että samaan aikaan Unjan katoamisen kanssa joku toinen punainen tyttökissa jäisi auton alle, on häviävän pieni. Tällä kertaa Unjan retki kesti viisi päivää...

Tämän tragedian seurauksena tuli hyvin esille omien lasten tapa surra kukin omalla tahollaan. Kaapo (5v.), joka oli autossa kissan löytyessä, halusi välttämättä nähdä kissan. Kaapo itki hetken aikaa lohduttomasti. Istuin loppumatkan Kaapon vieressä, mutta lopulta lohduttajan roolissa oli Kaapo. Sinnikkäästi pieni poika piti äidin kädestä kiinni ja silitteli toisella kädellä äidin ulinakohtausten yltyessä. Kaapolle oli tärkeä teknisesti selvittää tapahtumien kulku, eikä selvityksistä meinannut tulla loppua. Myös hetki, jolloin Kertulle kerrottaisiin, tuli Kaapolta tarkkaan pohdittua. Heti kun päästiin autoon Kaapo sen laukaisikin "Unja on kuollut" ... yksinkertaisesti.

Kerttu (7v) potee kuin äitinsä; Itkusta ei meinannut tulla loppua, illalla itkettiin jo Armin lopetettua pikku pentuakin. Kun kerran itkemään aletaan, niin tuskassa voi rypeä hieman pidempäänkin. Kertun aloitettua itkunsa autossa, ilmoitti Kaapo selvällä suomen kielellä "Mä en kyllä enää jaksa tota ulinaa". Nuoren herran empatiavarastot olivat ehtyneet kolmen tunnin automatkaan äitiä lohduttaessa.

Karri (10v.), perheen huonoin surija, varmisti ensin onko asia täysin varma, ja sen jälkeen sulkeutui. Karri on ollut aikanaan menettämässä Hippua ja Pummia, ja näiden kokemusten perusteella jo tiesinkin, että Karri on se jota asiat jäävät vaivaamaan. Aiemmin Karri on sulkeutunut ja ahdistus on purkautunut vasta viikkojen kuluttua. Tällä valtava ahdistus jäi näkemättä ... hyvä niin.

Uskomaton juttu...

Kävimme poikien (Karrin ja Kaapon) kanssa Savonlinnassa, Virpin luona lataamassa voimia tulevaan syksyyn. Janne viestitti jo torstaina, että kissat ovat päässeet ulos, eivätkä ole tulleet kotiin. Perjantaina palasimme kotiin, ja illalla kotiin palasi myös Hugo.

Unjaa ei näkynyt, ja sateen alettua perjantaina aloin jo hieman huolestua. Eilen aamulla (sunnuntaina) lähdimme hakemaan Kerttua partioleiriltä, ja muutaman kilometrin ajettuamme makasi tiellä kuolleena pieni punainen kissa. Janne nousi autosta tarkastamaan tilannetta. Nosti kissan sivuun tieltä ja palasi sanoen, ettei osaa sanoa onko se Unja. Itse ajattelin, ettei asiaa voi jättää avoimeksi. Niinpä keräsin itseni ja menin katsomaan; pää yliajettuna, sisukset ulkona... meidän oma pieni Unja.

Unja oli täydellinen kissa; Kiltti ja kärsivällinen, kissaksi jopa poikkeuksellisen nöyrä. Pienen pieni Unja jätti jälkeensä valtavan surun ... kaikille meille..

Erikoisnäyttely mennä hujahti. Kasvateista tällä kertaa paikalle olivat uhrautuneet Hiisi ja Elli omistajiensa kera. Hiisi sai heti kehän alussa kokea lähikosketuksen kanssakilpailijan kanssa, mikä johti herran korkeaan hännänkantoon. Toisaalta tämä oli Hiisin ensimmäinen ulkonäyttely, joten voihan niitä syitä etsiä mistä vaan. Totuus on, että häntä oli korkea, kun juostiin muiden urosten kanssa. Yksin juostessa palasi Hiisin luonteva "rauhallisempi" hännänkanto. Komea poika sai ERI:n voittaen nuortenluokan. Kunhan poika tekee itsensä valmiiksi, ja Marika toipuu tämän näyttelyn järkytyksestä...

Elli taas ei viehättänyt tuomarivierastamme yhtään. Elli vuoro osui keskelle sadekuuron, joka liiskasi neidon olemattomatkin karvat näkymättömiksi. Eipä niillä kapeaa kuono-osaa peitellä. Lisäksi tuomari löysi koiran päästä hyvin vaaleat silmät (?) sekä kirjasi hyvän hännänkannon (?). Elli otti kehäpyörähdyksestä kaiken irti ... ja jatkoi samalla temmolla vielä seuraavan koulutuspäivän :D Miljoonat kiitokset Jennylle Ellin esittämisestä. Itselläni kävi pienoinen laskuvirhe omien kehäpyörähdysten suunnittelussa. Vaikea ajatella, että narttujen junioriluokka ja nuortenluokka ovat peräkkäin...

Junioriluokassa Riesa sai EH:n, ja sijoittui luokassaan neljänneksi. Noottia tuli liian pienestä päästä (no kidding). Riesan kirjavaksi heittäytyneestä väristä tuomari ei ollut moksiskaan, mainitsi sen paranevan ajan myötä (mikä varmasti pitääkin paikkansa). Riesan ykkösvaltti onkin turkinlaatu ja tummat silmät ... ja niillä ei paljoa näyttelymainetta niitetä ;)

Niin, se Armin tulos tokon avoimesta luokasta jäi sen 7 pistettä vaille siitä viimeisestä ykköstuloksesta. Hyppy meni edestakas hyppelyksi ilman istumista :/ Tästä nolla (-10p.), joka sen ykkösen taittoi kakkostuloksesksi. Eipä se mitään, Armi teki niin hyvin kuin osasi ja mamman mieltä lämmitti tehdä töitä tomeran Ampsun kanssa.

Sunnuntaina aktiivisimmat pöödiharrastajat kokoontuivat vielä kouluttamaan koiriaan. Kilpailulutoimikunta oli järjestänyt koulutuspäivän, jossa kouluttajana toimi Giramin-kennelin kasvattaja Miia Kiviaho. Mukana olivat myös Elli ja Hiisi, joiden molempien tekemisenriemua oli ilo katsella. Kiitos jälleen Jennylle ja Marikalle. Lämpimiä läikähdyksiä tunsin sydämessä kun seurailin Armin lasten touhuja. Syytä olisi myös kiitellä takuuvarmaa matkaseuraa Siniä sekä Riesaa, joka matkan aikana ystävystyi (tai ainakin ymmärsi asemansa) Armin kanssa. Hieman jäi vähäiseksi nuo yöunet ... mutta maailma parani kertaheitolla.

Reissun jälkeen karu arki ja paluu lomalta töihin. Muutaman yövuoron jälkeen koittikin se päivä, joka oli varattu Riesan lonkkakuville lähinnä erikoisnäyttelyn ja dopingsääntöjen vuoksi. Annamari aktiivisena henkilönä polkaisi pystyyn viiden koiran kimppakuvauksen, jossa kuvattiin vihdoin ja viimein myös Peksi. Tänään siis Vihtiin Skutnabin arvioon. Peikon lonkat Skuti arvioi hyviksi ja laittoi kuvat B:nä menemään. Itse vaan olen niin skeptinen, että en niitä terveeksi julista, ennen kuin Kennelliiton lausuntopaperi on kädessä... we'll see. Riesan kohdalla Skuti esitteli ensin kyynärkuvat ja sanoi, että nämä ovat kyllä ihan puhtaat. Sen puoli minuuttia, kun lonkkakuvat olivat Skutin kainalossa, näin silmissäni jo maailman hirveimmät E:n lonkat. Lopputuloksena kuitenkin Skutin mukaan "päivän parhaat" A:n lonkat. Nyt vielä ne viralliset kirjaimet, niin voidaan julistaa tämä luku loppuun luetuksi.

Skuti piti meille vielä kovan saarnan siitä, ettei C-lonkkainen suinkaan ole sairas, kuten se usein mielletään. Sanoi vielä, että lonkkavikaa on vastustettu aktiivisesti useampi vuosikymmen, eikä lonkkavika prosentti yleisellä tasolla ole tippunut mihinkään. Lisäsi tosin perään, ettei hänkään tiedä missä oltaisiin, jos lonkkavikaa ei olisi vastustettu...