Tämä nyt ei liene kenellekkään mikään yllätys, ettei se hetkellinen treeni-into jaksanut kauaa kantaa. Jälkikurssilla tosin on käyty, sekä pääsiäisen aikaan tein jopa kolme jälkeä omaan metsään. Näistä yksi (se keskimmäinen) meni ihan ok ja kaksi muuta ihan järkyttäväksi ryysäämiseksi. Jälleen päätin, ettei jälkiä enää tehdä kotimetsään 
Jotenkin näiden ryysimisien jälkeen päätin olla tekemättä mitään ilman Kikan valvovaa silmää. Seuraavalla kurssikerralla Peikolle sitten taottiin hieman malttia päähän. Ja välillä (=usein) on kyllä tuntunut siltä, ettei tuosta Peikosta IKINÄ tule mitään. Peikko on liian kauan saanut toteuttaa itseään, eli jäljestää ja jahdata kissoja sekä muuta riistaa omatoimisesti omassa pikku metsässään. Peikolle jäljestäminen tarkoittaa sitä, että jäljestetään korkealla nenällä ja jos silmiin osuu jotain tavallisuudesta poikkeavaa, niin se täytyy tarkistaa. Sehän voi vaikka olla puskassa kyyristelevä KISSA
. Peikon mielestä jäljestäminen päättyy siihen, että jäljen päästä lähtee joku juokseva otus, jota saa sitten palkaksi jahdata niin kauan kunnes se kiipeää puuhun. Ruoka syödään jossain ihan muualla.
Alkaa varmaan kuulostaa siltä, ettei Peikosta todellakaan tule ikinä yhtään mitään. No viime kerralla jälkikurssilla Peikko kuitenkin esitti yllättävän keskittynyttä jäljestämistä. Kikkakin kysyi mitä tuolla koiralle on tapahtunut 
. No polut vetää edelleen puoleensa enemmän kuin jälki, pää nousee vähän väliä tarkistelemaan ympäristön "tilaa" ja muutenkin tosiasia on, ettei Peikosta todella enää mitään mestarijäljestäjää saa. Eikä epäilystäkään etteikö tuon kanssa hakattaisi vielä monta kertaa päätä petäjään. Ihan kiva kuitenkin, että edes jotain edistymistä tapahtuu.
Ja toisaalta, vaikka Peku ei ole mikään metsien jälkikuningas on se kuitenkin vallan mainio perhekoira. Se toimii väsymättömänä jalkapallomaalivahtina omille ja naapuruston pojille, ja jaksaa antaa joka aamu ainakin kymmenen pientä aamupusua. Ihana herra-hömppä totisen äitinsä vastapainoksi.
Onhan täälläkin tapahtunut jotain, meinaa siitä vinkulelun pentueesta luettu aika hyvin. :) Tulee aina käytyä lukee nää mielenkiistosimmat blogit vaikka tänne nyt ei oo tullu mitään sanottua.
Totta turiset tuosta totisen-hömppä vastapainosta. Täällä meillä se vaan menee niin päin, että Atso on se totinen pormestari ja Hymy sen hovinarri. Atson kanssa mietitään syntyjä syviä ja Hymppäsen mielestä pusutella, reuhata ja häntää voi heilutella vaikka aamusta iltaan. Mutta kyllä maar ne hyvin soppii yhteen vaikka välillä tulleekin väärin ymmärryksiä. :D Teiän blogia lukiessa oon monta yhteistä piirrettä löytäny Peikolta ja Hymyltä. :)
Sehän on huima edistys teillä tuossa jo. *peukku* Mää oon jälestyksen suhteen heittäny hanskat tiskiin Atson kanssa sen jälkeen, kun herra lähti makkarajälelle väärinpäin. Pitkän matkan se jälesti "loistavasti" perse eellä pakittaen. :D Sillä hetkellä sekopäisestä hihtyksen lomassa päätin, että ehkä se haku on meijän yhteinen juttu ja se sisko saa hoitaa sen jälestelyn.
Ihanaa kesän odotteluja, ja kyllä se reeni-into tulee jos on tullakseen. Tärkeintä kuitenkin on nauttia joka päiväisestä hömppäilyistä yhdessä. :)
Mariia ja Atso ja Hymy
Jihaa, mutta eipä menetetä toivoa näiden peräkammarin poikien kanssa...hiljaa hyvää tulee :) /UM