No niin ... koska lukijatkin alkavat jo huomauttelemaan hitaasta päivitystahdista  , niin täytynee kirjailla jotain ylös muistin perukoilta.

Jos nyt aloitetaan vaikka omasta erkkari-selectionne-tapahtumasta. Itse en ollut tänä vuonna(kaan) koiria paikalle ilmoittanut. Niinpä, minkä koiran olisinkaan ilmoittanut ... sillä Peikollehan lupasin jo armahduksen näyttelyistä ja Armihan on totaalikesäturkissa. No mutta omat koirat siis jäivät kotiin, ja näin ollen pystyin lupautumaan myös töihin tapahtumaan. Annamari arpoi minulle pestin sel-tapahtuman kehäsihteerinä, joten erikoisnäyttelypäivän sain olla paikalla ihan turistina.

Marika tunnollisena kasvatinomistajana päätyi taas tuomaan Hiisin paikalle. Mielessä Marikalla oli erkkariin osallistuminen, mutta koska Hiisi täyttää Suomen selectionnen vaatimukset katsoin itse antoisammaksi saada koirasta arvion sel-kaavakkeella. Selectionnessa koira mitataan ja arvio suoritetaan hieman eri kantilta kuin näyttelyssä. Lähinnä ajatellen olisiko arvioitavalla koiralla rodulle jotain annettavaa (otttaen huomioon kulloinkin rodussa esillenousevat ongelmat).

Toisaalta myöskin tunnistan Hiisin taipumuksen pälyillä ja ahdistua muista uroksista, joten ajattelin selectionnen olevan koiralle "armollisempi".  Hiisi ei ole näyttelykoira, joten en näe mielekkäänä yhden erikoisnäyttelyn vuoksi alkaa rankomaan esim. häntää alas. Selectionnessa koira taas juoksutetaan yksittäin kehässä, mikä taas poistaa Hiisin kaltaiselta koiralta painetta nostaa häntää muiden poikien vuoksi.

Ongelmana oli vain se, että minä olin tapahtumassa töissä. Luonnollisesti en voinut olla samassa kehässä Hiisin kanssa, joten sovimme Annamarin kanssa, että menisin siihen kehään johon arpaonni ei Hiisiä sijoittaisi. Näin ollen itse pääsin Patrick Jacoulotin kehään harjoittelemaan ranskaa, kun Hiisi taas pääsi arvioitavaksi Christiane Combyn kehään. Toinen ongelma oli Hiisin esittäjä. Kerroin Marikalle, etten pystyisi Hiisiä esittämään (kuten aiemmin olemme tehneet). Marika päätti kuitenkin ilmoittaa Hiisin selectionne tapahtumaan, ja painostaa jonkun kokeneemmista kavereistaan esittäjäksi. Asia ei kuitenkaan ratkennut näin helposti ... sunnuntaihin asti handleri oli epäselvä. Marika oli lopulta kysynyt Annaa, joka oli lupautunut esittämään Maran. Hiisin (ja varsinkin Marikan) ainoa toive oli että pojat olisivat eri aikaan kehässä (mieluiten samassa). Viimeiseen asti Sini oli ns. hälytysvalmiudessa (toki jo valmiiksi paikanpäällä), jos Anna ei Hiisiä pystyisi viemään.

Aikataulut kuitenkin olivat meille suotuisat (ja Marika ja Sini pääsivät pälkähästä). Anna lupasi viedä pojat peräjälkeen kehään. Oma tavoitteeni oli saada Hiisille ERI laatuarvostelusta. Tiesin sen olevan mahdollista, mutta mikään ei koskaan ole itsestäänselvää. Sivusilmällä yritin vilkuilla Hiisin esiintymistä oman kehäni pyörityksen ohessa. Ja niin kauniisti Anna Hiisiä veikin! Sain huokaista helpotuksesta kun kuulin koiran saaneen erinomaisen ... tavoitteet täytetty!

Kun erinomaisen arvosanan saaneet urokset pääsivät yhdessä kehään,  olin jo henkisesti valmistautunut ongelmiin Hiisin hännän kanssa. Alkuun menikin oikein hyvin. Aika nopeasti huomasin Hiisin pyrkivän nostamaan häntäänsä, vaikkakin Anna sen hyvin sai aina haltuunsa tuomareiden siilmän alla.

Mutta kuinka ollakkaan, sama häntäongelma ilmeni kaikkien urosten kohdalla. Näin ollen tuomarit puhalsivat pelin poikki, ja kehästä heitettiin ulos vain ne, jotka olivat kantaneet häntää korkealla jo yksilökehässä. Mitään Ranskan selectionnen tyylistä juoksutusta ei siis nähty ... sillä muuten kehään ei olisi ehkä jäänyt yhtään urosta? Näin Hiisi sai kuin saikin selectionne-arvon. Kaikista kasvattajan uumoiluista huolimatta (pessimisti ei pety ).

Tuomarimme laittoivat urokset vielä "paremmuus" järjestykseen, jolloin Hiisi tempaisi "mustana hevosena" ykköspallille! En todella olisi voinut kuvitella tätä villeimmissä unelmissakaan. Toki Hiisi on itselleni yksi kauneimipia briardeja, mutta kasvattajana osaa myöskin katsoa koiraa kriittisesti. Näin kuitenkin kävi ja BIS koiran valinnassa Hiisi-Biisi päätti vielä kiillottaa mitaliaan BIS- koiraksi. Nyt  kehässä vastassa oli tyttökoira, joten hännän kanssa ei enää ongelmia ollut.

Isot kiitokset Hiisin saavutuksesta kuuluu Annalle, joka taituroi Hiiisin esiintymisen parhaimmilleen, sekä Marikalle joka jaksoi raahata "aarteensa" paikalle.

Muuten viikonloppu sujui rattoisesti. Riesa esiintyi tällä kertaa Ulla-Majn käsissä, ja sekin mielestäni esiintyi todella kauniisti (jotkut vaan osaa esittää koiria paremin kuin toiset). Riesan karhea turkinlaatu aiheuttaa ongelmia, eikä siitä saa kiiltävää tekemälläkään. Nyt kuitenkin laitoimme Annan ohjeiden mukaisesti öljyhoidot Riesan turkkiin, joten se pysyi edes jollain lailla aisoissa. Riesa sai erinomaisen ja oli sillä hilkulla, että olisi sijoittunut avoimessa luokassa neljänneksi ... mutta ei. Tähän ollaan kuitenkin tyytyväisiä. Riesa on laadukas narttu (henkisesti ja fyysisesti), mutta ei toki mikään näyttelytähti.

Yhdistyksen iltajuhla oli mukavatunnelmainen ja ruoka oli hyvää! Kovasti mieltä lämmitti yhdistyksen jakamat "kunniamitalit" tai miksi niitä kutsuisi. Ajatella reippaasti yli viisitoista vuotta yhdistyksen erilaisia pestejä on tullut pyöritettyä. Tarkkaanottaen aloitin yhdistysurani ennen kuin kotona oli edes omaa pentua . Uudenmaan paikallisjaoston johtoryhmä vuodelle 1994 valittiin vuoden 1993 lopussa, ja siihen jouduin ikäänkuin vahingossa. Ensimmäinen  Pummi-briardini tassutteli kotiin maaliskuussa 1994. Uhhuh! Niin se aika rientää. Vuosien väliin mahtuu paljon elettyä elämää, mutta vain neljä kuukautta ilman briardia talossa.

Tästä voidaankin sitten siirtyä kätevästi rodun kotimaahan, ja Ranskan selectionne -tapahtumaan, joka järjestettiin tänä vuonna lähellä  Saksan rajaa. Sinin kanssa olimmekin jo ajoissa varanneet lennot Frankfurtiin ja hotellinkin paikanpäältä. Alustavasti tiesin vakikävijöiden suunnittelevan matkaa samaan suuntaan, mutta lopulta Suomalaisten määrä nousikin varmasti ennätyskorkeaksi. Paikalla oli minun ja Sinin lisäksi Noora, Pipsa, Pia, Mane, Maikki, Virpi, Taina sekä Virpin miesystävä. Eli kaikkiaan kymmenen suomalaista! Koiria mukana oli ainoastaan Manella, mutta nekin edustivat niin hienosti, että tässä ehkä laatu korvasi määrän. Suomeen saatiin yksi selectionne koira lisää, ja melko pitkä aika onkin vierähtänyt siitä kun suomalaisen kasvattama briardi tämän arvostetun tittelin itselleen saavuttaa. Hienoa !

Melko suuri osa viikonlopusta vietettiin luonnetestikehän laidalla. Itse olin varsin yllättynyt siitä, että useampi koira vaikutti pidättyväiseltä ja osa suorastaan aralta. Mielestäni tätä piirrettä ei ole näin selkeästi näkynyt ennen. Toisaalta koiramateriaalikin oli hieman erilainen kuin muina vuosina. Ranskalaisia koiria oli itseasiassa hyvin vähän verrattuna muihin vuosiin. En usko, että ranskalaiset koirat tänä vuonna suoriutuivat sen paremmin, kuin muun maalaisetkaan, mutta ehkä materiaali tosiaan oli hieman jotain muuta ... tai sitten rodussa on tosiaan tapahtumassa jotain ... ikävää?

Luonteisiin ei tietyissä Euroopan maissa kiinnitetä kyllä juurikaan huomiota. Tai jos kiinnitetään, niin haetaan taas niin erilaisia ominaisuuksia, ettei loppulukema ole ihan sitä mikä briardin (omasta mielestäni) tulisi olla. Itse en koe, että briardin tarvitisi olla mikään tykki palveluskoirakentillä (toki sydämeni aina läikähtää kun sellaisen näen), mutta jonkunlaiseen normaalielämään koiran tulisi pystyä. Jos pääkopasta puuttuu liikaa toimintakykyä, ei siihen tarvita paljoa terävyyttä ja pidättyväisyyttä että koirasta tulee kävelevä pommi. Ja näistä tuo pidättyväisyys/arkuus on se joka tuntuu tupsahtavan esiin yllättäenkin.

Mitään pommeja ei siis esiin tullut ... mutta ominaisuuksien puutetta paljonkin. Tiedän, ettei jalostus ole helppoa, mutta pettynyt olen nähtyäni nyt monessa sukutaulussa isänä koiran, joka mielestäni selkeästi on pidättyväinen ja toimintakyvytön ... vaikkakin kaunis . No valintoja täytyy tehdä, ja kukin vastaa omistaan. Ulkomuoto on kuitenkin paljon helpompi jalostaa, kuin luonneominasuudet. Älkääkä nyt ajatelko, että tämä tuli kokemuksen syvällä rintaäänellä, yhden pentueen kokemuksella. Ei, kyllä tämä on ihan kokeneen lintukoirakasvattajan suusta kuultua. Mielipiteeseen on vaan todella helppo yhtyä .

Itse lähden näille matkoille aina lähinnä tapaamaan tuttavia sekä katsomaan josko se unelmien briardi löytyisi tänä vuonna. Aina joskus niitäkin matkoillaan näkee . Tällä kertaa se unelmien koira jäi tulematta paikanpäälle, jos ei lasketa mustien urosten serttivoittajaa Forte Negro at Gilcru Duavariusta. Nimestäkin voi päätellä, että koira asuu Britanniassa, vaikka tuontikoira onkin. Koira on Angus-Karhun jälkeläinen ja erittäin vaikuttava sellainen. Harmi vaan ... koira on musta ... no jaa liekö sillä väliä.

Tänä vuonna saimme myös kokea uskomattoman rankkasateen juuri kun urosten sert oli saatu jaettua. Pilvet, jotka olivat koko iltapäivän kerääntyneet vuorten juurelle vaihtoivat äkkiä suuntaansa, ja vyöryivät järkyttävää vauhtia kohti näyttelyaluetta. Yhtä nopeasti alkoi myös sade, joka kasteli sadasosa sekunnissa kaiken mikä ei ollut suojassa (mm. äänentoistolaittteet). Koirakerhon talkoolaiset olivat ainoat jotka jäivät ulos, hekin pakon sanelemana roikkumaan kanttiiniteltassa kiinni, jotta tuule ei tempaisi niitä mukaansa. Hetken näytti siltä, että kanttiiniteltta ja sitä pitelevät ihmiset lähtevät myrskyn mukaan, mutta onneksi pahin myrsky tyyntyi nopeasti, ja tilanne rauhoittui. Tuomarikolleegio kuitenkin päätti lopettaa näyttelyn siihen. BIS-koira jätettiin valitsematta kuin myös kasvattaja- ja jälkeläisluokat esittämättä. Näin siis tällä kertaa.

Muuten viikonlopun saldo jäi enemmänkin sosiaalisen kanssakäymisen puolelle. Hulvattomia hetkiä tuli taas vietettyä porukalla. Ja kaikennäköisiä kommelluksiakin mahtui matkan varrelle. Sinille iso kiitos matkaseurasta, ehkä Sinille tuli enemmänkin "ahaa" -elämystä tulevaisuuden suunnitelmiin ja kiitos myös kaikille muille meidän kanssa viikonlopun viettäneille. Naurettua tuli niin paljon, että tällä taas jaksaa pitkään!

Päivitystahdista johtuen aika moni asia jäi kirjailematta, ja nämä sel-tapahtumatkin hieman pintapuolisesti. Päivän piristykseksi laitan kuitenkin yhden hollanninpaimenkoiran (Karesaran Z´Spike) MH-kuvauksen. Itselläni oli kunnia toimia testinohjaajana kyseisessä kuvauksessa, ja koira oli kerrassaan uskomaton!

karesaran.kuvat.fi/kuvat/ZSpike+MH/

Että silleen