Jos nyt viime kirjoituksessa selvitin kuinka hyvässä kunnossa Armi on, niin nyt voin kyllä todeta Armin vanhentuvan silmissä. Jos sen haukkuherkkyys oli jo syksyllä hieman lisääntynyt, niin nyt se saattaa jäädä sijoilleen haukkumaan, jos joku on esim. ovella. Eli se ei ryntää paikalle, vaan lähettää juoksupojan tekemään analyysiä tulijasta. Ärsyttävintä on, että Armi itse ei luota Peikon diagnoosiin, vaan haukkua louskuttaa, kunnes saa näköhavainnon tulijasta. No tätä nyt ei ihan joka kerta tapahdu, mutta hieman järkyttynyt olin kun huomasin Armin tyytyvän tämmöiseen ratkaisuun.
Samaten säälittävää katseltavaa on kun Armi riemuissaan hyppää sängylle painimaan Jannen kanssa, mutta hyppy jääkin hieman lyhyeksi. Koiramummo jää roikkumaan puoleenväliin, nolouden ja hämmennyksen valtaamana.
Armi on minulle ensimmäinen koira, joka ei ole lähtenyt saappaat jalassa. Hippu (rwu) sekä Pummi (bru) lähtivät molemmat aikoinaan juuri ennen yhdeksän vuoden ikää. Molemmat näennäisesti vielä hyvässä kunnossa ... yhden hetken muuttaessa koiran kuolemansairaaksi syöpäpotilaaksi, jonka tuskaa ei ollut syytä pitkittää. Näin ollen olen saanut nauttia vanhojen koirien läsnäolosta ilman vanhuuden mukanaan tuomia vaivoja arjessa. Ja voi kuinka se tuntuukaan armottomalta nähdä vahvaakin vahvempi narttu vanhana ja heikkona
Nyt syksyllä tapahtui ihan käsittämätön juttu, josta en vieläkään oikein ole selvillä mitä oikein tapahtui. Peikko on syksyn mittaan rapsutellut korviaan, ja vaikka koirat söivät hyvälaatuista ja varsin allergeenitonta (ei vehnää, ei nautaa jne.) ruokaa, ajattelin kokeilla, josko kyse olisi ruokamerkin aiheuttamasta kutinasta. Tai lähinnä siis jos käyttämässäni ruokamerkissa olisi joku komponentti, joka tätä kutinaa provosoisi. Aloitin ruoan vaihdon laittamalla vanhaa ja uutta ruokaa puolet-ja-puolet tyyppisesti. Nämä eivät ole koskaan olleet ruokien vaihdosten suhteen mitenkään herkkiä, joten melko nopsaan tahtiin ruokamerkit pystyy vaihtamaan uuteen.
Seuraavana yönä kuitenkin Armi pyysi ulos ainakin 5 kertaa, ja kuvittelin sen mahan menneen tällä kertaa sekaisin ruokamerkin vaihdoksesta. Yöllä pistin myös merkille, että Armi hinkkasi tassulla kuonoaan. Painoin asian mieleen, koska ajattelin Armin karvojen mahdollisesti kasvaneen silmiin, ja päätin leikata ne kunhan aamu valkenisi.
Aamun valjettua selvisi, että Armi ei suinkaan mennyt ulos löysän vatsan vuoksi. Se säntäsi syömään ruohoa! Seuraavaksi otin käteeni sakset Armin silmäkarvoja ajatellen. Ja järkytyksen järkytys, kun nostin Armin otsatukkaa. Armin silmien sidekalvot oli turvonneet niin, että geelimäinen massa tursusi ulos silmästä. Silmän sulkeminen oli käytännössä mahdotonta, ilman että tuvonnut sidekalvo jäi luomien väliin. Laskeskelin mielessäni kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Ainoa järkevä selitys oli anafylaktinen reaktio (ajattelin ruohon syömisen liittyneen nielun turvotuseen) ... ja reaktion aiheuttajaksi epäilykset kohdistuivat vaihtumassa olevaan uuteen ruokaan. Tämä tuntui kyllä hassulta, sillä Armi ei ole ikinä ollut allerginen millekkään ruoka-aineelle, ja kyseessä oli erittäin "käytetty" ruokamerkki. Tähän kuitenkin päädyin, ja päätin syöttää loppusäkin vain Peikolle, ja Armin kohdalla pysyä visusti vanhassa. Sen verran karuja anafylaksia esimerkkejä ole työssäni nähnyt, että tiedän kyseessä olevan hengenvaarallisen tilan. Tila kuitenkin kehittyy huippuunsa nopeasti alkamisen jälkeen, joten Armin kohdalla pahimmat hetket olin nukkunut autuaasti omassa sängyssä. Näin ollen heitin koira-vanhukselle kitusiin kyytablettia, lähinnä turvotuksen laskemiseksi.
Töissä kertasin tätä yhden anestesialääkärimme kanssa, ja hän kehoitti heittämään pois koko säkin ja varaamaan nesteytysvälineet kotiin vastaisuuden varalta. Kumpaakaan en siis saanut tehtyä. Sinnikkäästi syötin Peikolle tätä "uutta" ruokaa, eikä siinä tosiaan mennyt kuin viikko, kun tajusin antaneenni koirien kupit väärin päin. Armille Pekun ruoan ja Peikolle Armin . Vahinko oli siis jo tapahtunut. Sinä yönä Jannekin oli poissa, joten pyysin Armin viereen nukkumaan. Näin heräisin ajoissa, jos jotain oireistoa ilmenisi. Huonosti nukutun yön jälkeen sain kuitenkin todeta, että mitään oireita ei ollut tullut. Eli kyse ei siis ollut ruoka-aineen aiheuttamasta anafylaksiasta. Mutta mikä tuon reaktion sitten aiheutti??? Sitäpä en todellakaan ymmärrä. Ehkä aika tuo vastauksia ... siitä olen melkein varma, että jostain tuo oli ennakkovaroitus. En vain ole saanut pähkäiltyä, mihin tuo voisi viitata.
Toinen mikä Armissa hieman huolestuttaa on se, että Armi on alkanut läähättämään ajoittain. Armi ei ole koskaan läähättänyt paljoa. Tosi kovassa fyysisessä rasituksessa kyllä, mutta ei niidenkään jälkeen kovin pitkään.
Armilla on tapana herätä ensimmäiseen jääkaapin oven avaukseen, ja nykyään kun se kaapin viereen itsensä kampeaa, alkaa se läähättämään. Juurikaan muulloin se ei tosin vieläkään läähättele, mutta tuo aamuläähätys on minusta huolestuttavaa. Täytynee varata Armille lääkäri, jotta ainakin sydän tulisi kuunneltua. Mitään yskimisiä tms. ei ole ollut, mutta tosiaan takaraivossa tuo omituinen kudosturvotus-episodi.
Itse olen aina lämmennyt koiravanhuksille, ja edelleenkin vanhan koiran kanssa eläminen on niin kullan arvoista aikaa. Valitettavasti kuitenkin taka-alalla painaa vanhuuden vaivat sekä se väistämätön tosiasia, että yhteinen aika ei ole ikuista. Armi tosiaan täyttää ensi kuussa 10 vuotta, ja toivon, että se saa elää lopun elämänsä suhteellisen hyvässä kunnossa. Riippumatta siitä miten paljon aikaa sillä on jäljellä
sunnuntai, 6. tammikuu 2013
Kommentit