Näin siinä taas kävi, että pitkän kirjoituksen onnistuin kadottamaan bittiavaruuteen. En tiedä käykö muille vuodatus.netin käyttäjillä koskaan niin, että kun yrittää lisätä hymiön, menee koko ohjelma jumiin. Tämän seurauksena koko kirjoitus (ja työllä ja vaivalla siirretyt kuvat) katoaa tavoittamattomiin. Huoh! tulipahan vuodatettua... (tähän voisi laittaa hymiön...jos uskaltaisi )

Alkuperäinen otsikkokin oli Kesäkiireitä ja Lapin lumoa, mutta päätin jättää kesäkiireet selvittämättä. Todetaan vaan pikaisesti, että Peikko esiintyi kesäkuussa näyttelyssä sen verran reippaasti, etten enää haaveile Peikon näyttelyurasta. Peikko on tämän kevään Marcin harjoituksissa vahvistunut sen verran, ettei sen kehäkäytös mene ihan niin kuin Strömsössä. Tai vahvistunut, vai ihan vaan oppinut "uutta". Peikko on nimittäin oppinut käyttämään haukkua saavuttaakseen haluamansa. Näyttelyissä haluaminen tarkoittaa muiden juoksevien koirien perään juoksemista.

Samaa "ajatusta" oli nähtävissä Yhdistyksen järjestämässä paimennuspäivässä. Peikko olisi mieluusti juoksennellut lampaat "puhki". Mutta kun se ei pienessä pyöröhäkissä ole mahdollista, joutui Peikkoa rajoittamaan aikalailla. Peikko on ihan valtavan nopea, joten minun ohjaajantaidoilla Peikko sai lähinnä katsella lampaita. Ei nyt ihan mikään huikea kokemus Peikolle. Sini ehdotti, että isompi lauma voisi sopia Peikolle (iso lauma liikkuu hitaammin). Niin tai näin, paimennus on nyt ainakin tältä kesältä nähty.

Reilu viikko sitten kuitenkin vihdoin ja viimein koitti kauan odotettu kesäloma. Loma oli laskelmoitu niin, että ehdimme lasten kanssa näkemään Sennan ja Peikon pennut livenä. Koska kyseessä oli myös kesälomamatka, otettiin ohjelmaan myös Ranuan eläinpuisto sekä Arcticum Rovaniemellä. Jätin pois joulupukin pajan ja muut Rovaniemen turistikohteet (siis Arcticumian lukuunottamatta). Yövyimme ensimmäisen yön Oulussa, ja siitä lähdimme aamulla kohti Ranuaa, ja sieltä Rovaniemen kautta Minnan mummolaan, minne pennutkin olivat saapuneet Minnan kanssa juuri samana aamuna. Perillä olimme kuitenkin vasta alkuillasta, joten ensimmäinen vierailumme venyi yömyöhään. Mikäs siinä, valoahan riittää, ja pennutkin taisivat olla hieman yökyöpeleitä. Seuraavana päivänä Arcticumissa vierähti taas aikaa, joten olimme pentuja katsomassa myöhään iltapäivästä. Minnan kanssa saimme kiitettävästi vaihtaa ajatuksia kahden illan aikana, sillä mökillä oli myös Minnan äiti, joka heti tuntui ottavan lapset "huostaansa".

Pennut oli ihan supersuloisia. Kyllä olisi tuosta porukasta vaikea valita sitä omaa pentuaan. Luonteen eroja en lähde sen kummemmin erittelemään, sillä uskon, ettemme nähneet jokaisen pennun ominta käytöstä näinkin lyhyellä ajalla. Valkoinen pentu oli se joka kiipesi ensimmäisen omaan syliini, mutta lapsille taas tuli omat pentunsa tekemään tuttavuutta.  Valokuvatkin on ihan hävettävän huonoja verrattuna Minnan blogissa oleviin kuviin. Auringossa liian kirkkaita, varjossa todella pimeitä. Tulipahan käytyä Lapissa, ensimmäistä kertaa elämässä! Ensimmäistä kertaa niin minulle kuin lapsillekkin. Porot aiheuttivat kyllä paljon riemunhetkiä Lapin matkalaisissa. Niin rentoina ne jolkottelevat pitkin maanteitä. Suuntakin saattaa vaihtua ihan kesken kaiken. Paljon tuli nähtyä ja koettua, mutta paljon Lappia jäi varmasti vielä kokematta. Itselleni jäi kova halu päästä tunturi-Lappiin vaeltamaan, ja lapsille unelma nähdä joskus revontulet "livenä". Kiitos Minna, oli ihanaa nähdä pentuset sekä sinua ja äitiäsi!

Bittiavaruuteen lähetetyn tekstin korvauksena lukuisia valokuvia. Alla Kerttu valkoinen tyttö sylissään.

Kaapo pentulauman kanssa. Sylipentu näyttää ruskealta tytöltä, mutta enpä mene arvailemaan. Minna saa "oikaista" jos tunnistaa :)

Karrin kenkä tuntui kiinnostavan pentuja. Oliko kiinnostuksen aihe kengässä oleva naru, vai tuhti tuoksu, joka teini-ikäisen pojan jaloista lähtee (oli nimittäin suurin ongelma autossa koko matkan ajan ... koko porukka meinasi kuolla, kun Karri otti kengät pois jalasta auton sisällä).

Enkä kyllä lähde allaolevasta kuvastakaan arvailemaan, kuka tällä kertaa oli Kepan syliin nukahtanut. Ehkä sininen pentu, sillä sininen kaunokainen majoittui Kepan syliin pitkäksi toviksi.

Siinäpä ne meidän Lapin kuvat. Alla hieman kuvasarjaa Peikon viimeisimmästä rakkauden kohteesta. Kävimme maanantaina Pyhtäällä moikkamassa Peikon siskoa Piinaa. Peikko ja Piina ovat aina olleet ihan bestikset. Nyt kuitenkin Piinan "pikku-sisko" x-rotuinen Retku on kiilannut tähän väliin. Peikko oli niiin rakastunut että! (ja Retku siis on tyttö ... eihän Peikko sentään poikiin sorru). Alla Peikko tekee epätoivoisia lähentymisyrityksiä...

Kerttu ja Retku ... ja Peikko joka ottaa tilanteesta kaiken irti (pieni tarkistus täältä alta).

Parempi siirtyä toiselle puolelle ja leikkiä (helteeseen) kuollutta ...

Tai emmä kuollutkaan ... mitäs täältä löytyy?!

No höh ... nyt se huomas...

Mä tässä muina miehinä poseeraan mun tyttöystävän kaa...

Hei typy, sulla taitaa olla vähän vaikkua korvassa...

Lopulta lähdettiin sorakuopalle uittamaan koiria. Vihdoin Peikkokin unohti Retkun, joka kävi vedessä vain kastautumassa. Olen kyllä aina tiennyt, että Peikko tykkää uimisesta, mutta nyt Peikko olisi varmaan uinut itsensä hengiltä. Se ei rantautunut kertaakaan, ennen kuin lähdettiin. Piinakin kävi välillä rannalla huilimassa, mutta Peikko vaan porskutti. Itseasiassa lämmin laguuni houkutti sen verran, että pulahdettiin siihen kaikki uimaan. Peikko osoittautuikin ihanaksi uimakumppaniksi. Se kyllä ui kohti ja vierellä, mutta se ei ui päälle, eikä yritä pelastaa. Sen pystyy hyvin jopa kääntämään vedessä kädellä toiseen suuntaan. Tulikin mieleen, että Peikko voisi olla hyvä vesipelastuskoira. Se kuitenkin noutaa mielellään, varsinkin vedestä, ja se on todella vahva ja rauhallinen uimari.

Alla Peikko edellä ja Piina perässä. Piinalla oli hassu tapa uida; Pään lisäksi sen peppu nousee pintaan uidessa :)

Vesimurmelit Peikko ja Piina.

Kovasti olen tuskaillut tätä pääkaupunkiseudun uimarantatilannetta. Julkisille rannoille ei ole koiran kanssa asiaa, eikä Rajasaari houkuta yhtään. Pari viikkoa sitten kävimme Jannen ehdotuksesta katsomassa tässä ihan lähellä yhden sillan alle. Janne sanoi, että ihmiset käyvät laskemassa kanootteja Vantaanjokeen siitä sillan alta. Siinähän se oli, hieman koiralle jyrkkä törmä, mutta Peikolle ei tuottanut ongelmaa ponkasta siitä veteen. Paikka oli vielä hauskasti niin, että sillan kohdalla oli semmoinen "luonnon pato", josta muodostui  kovempi virtaus. Peikko tajusikin heti ottaa kaiken tästä vastavirtasimulaattorista irti. Ehkäpä Peikkokin pääsee nyt uimaan hieman useammin, kuin kerran kesässä.