Oletettavaahan tämä oli, mutta en toki ollut ajatellut ihan näin varhain luovuttavani tämän asian kanssa. Todellisuus Peikon turkin kanssa tuli kuitenkin eteen, kun vietimme ihka ensimmäistä kertaa "etelän lomaa" koko perheen voimalla. Ja kun kerran lähdetään, niin oltiinkin sitten melkein kolme viikkoa reissussa. 

Eläinten hoidot oli sovittu, ja Peikon osaksi jäi täysihoito Jannen siskon (Minnan) luona Pyhtäällä. Lupasin, ettei Peikkoa tarvitsisi kammata. Urakoisin sen sitten auki reissun jälkeen. Minna taas oli luvannut Peikolle, että tämä pääsisi joka päivä Piina-siskonsa kanssa uimaan, ja tämä lupaus oli pitänyt. 

Jokapäiväinen uinti teki tehtävänsä, ja Peikon turkki (varsinkin jaloista) oli niin umpitakussa, että jouduin turvautumaan saksiin. Lopputulos oli niin roisi, että asiaan viikon arvottuani, päätin ajaa turkin alas kokonaan. Itkua nieleskellen ajelin Pexun komeaa turkkia, hokien mielessäni turkin kasvavan todella nopeasti takaisin. Lopulta Peikosta kuoriutui kuitenkin niin suloinen rimppakinttu, että en ole enää varma haluatko sille edes turkkia takaisin. No sitä on turha miettiä nyt kun turkki on muutaman sentin pituinen. Kaunis tuo on lyhytturkkisenakin, ja miksi ei olisi, kun rakenne kestää uimapukukierroksen.

Uusitalon Minnan kanssa tästä turkinhoitotoimenpiteestä jo keskustelinkin, ja olen kyllä saanut viestiä, ettei kaikki "Peikko-fanit" ole ihan tyytyväisiä tähän ratkaisuun. No mutta Peikko tuntuu olevan :) eipä kiristä takut kainalossa, kun painelee pitkin peltoja pupujen perässä. 

Kuten kaikki lienevät huomanneet meidän päivitysvauhti ei päätä huimaa. Tässä vajaan vuoden aikana onkin tapahtunut niin paljon, etten varmasti edes muista kaikkea. Ylpeinä ollaan Peikon kanssa saatu seurata Boreabrie-kennelin Peikkolasten varttumista. Minna sai kaikille pennuille mahtavat kodit. Varsin positiivisia pakkauksia tuntuvat olevan, mutkattomia ja reippaita ihmisiä kohtaan. Pentueeseen on siunaantunut jo nuorella iällä mukavasti näyttelymenestystä ja tottelevaisuuskehiinkin on ehtiväisin jo kerennyt hienolla menestyksellä.

Tämän kesän pentu-uutinen on meidän osalta ollut Ellin (Jolibumerang Bodil) pentue. Armista tuli siis kolmatta kertaa isoäiti, kun Susanna toteutti haaveensa, ja teki itselleen harrastuskoiran. Siinä samassa syntyi neljä muutakin pentua, jotka nekin ovat nyt jo löytäneet omat harrastavat kotinsa. Tässä pentueessa molemmat vanhemmat ovat varsin työorientoituneita, mikä ei suinkaan aina meidän rodussa tarkoita sitä, että pennut olisivat vanhempiensa kopioita. Yksi pennuista kuitenkin herätteli sen verran muistoja Armin lapsuudesta, että veikkaan siihen pentuun hulahtaneen jonkun verran taisteluhalua. Siis semmoista tosikkotaisteluhalua, jota ei briardeissa ihan joka päivä näe. No mitään syväluotaavaa analyysiä ei pysty tekemään pienten pentujen käyttäytymisestä, varsinkaan muutamien tuntien perusteella. Mutta aika näyttää.

Jotenkin näitä muiden ihmisten jalostuksen tuotoksia on niin mukava seurata, kun henkilökohtaisesti tuntee takana vaikuttavia koiria. Ja koska luonteen jalostaminen ei ole se helpoin asia koiranjalostuksessa, on niin mielenkiintoista nähdä mitä Elli ja Onni itsestään jättävät pentuihinsa. 

Tässä on nyt vuoden aikana nähty, että Peikon vilkkaus ja saalisvietti on ainakin jossain määrin joihinkin pentuihin siirtynyt. Toisaalta taas myös vaikuttaa siltä, että Peikko on myös jättänyt hermorakannettaan ja mutkatonta suhtautumistaan ihmisiin. Toki tuo viimeksimainitttu myös kertautuu äidin puolelta. 

Aika näyttää miten murkkuikä ja muut elämänkolhut näihin junioreihin vaikuttaa, mutta ainakin lähtökohtaisesti varsin onnistunutta porukkaa koko pentue.

Minnalle lupasin kuvia Peikosta sporttiturkissa, mutta toistaiseksi en ole kameraa käteeni saanut otettua. Espanjan reissun kuvatkin on vielä kameran muistikortilla, joten kuvan ottaminenkaan ei takaa sitä, että se tänne jossain vaiheessa saataisiin. Mutta lupaus on lupaus, joten yritän kunnostautua kuvan ottamisessa.

Jatkoa odotellessa ...