Niin siinä sitten kävi, että tikit rapsahtelivat Peikon tassuhaavasta auki yksi kerrallaan. Ei mikään ihme sinänsä, ei varmaan tuolla vauhdilla pysyisi tikit edes tuoreessa haavassa (ja nyt kyseessä oli vanha haava). Eilen edessä oli uusi eläinlääkärireissu. Haavanhoidossa otettiin toinen linja; Nyt haavaa suihkutellaan x 2 per päivä, kuivataan ja hangataan (verestetään) haavan pinta ja valellaan vielä betadinea päälle. Jatkokäynnillä katsotaan suljetaanko haava, vai annetaanko jäädä auki.

Reteesti tartuin toimeen eilen illalla yksin, Jannen nukuttaessa lapsia. Äkkiseltään huomasin, ettei tuo ihan kahdella kädellä onnistu. Jalkapohjan hermo on niin lähellä haava, että jalka tekee väkisin nykäys-liikkeitä kun haavaa hinkkaa. Peikko ressu, joka muuten on tosi kärsivällinen, ei kertakaikkiaan mahda tälle mitään. Ylimääräistä hampaankiristystä oli siis ilmassa. Lisäksi Peikolla annettiin uusi (isompi) kauluri (kokoa norsu), jota Peikon hento kaula tuskin jaksaa nostaa maasta. Pää riippuen Peikko törmäilee JOKA paikkaan. Hurjaa katsottavaa on, kun Peikkis tempaisee Hugo-kissan perään. Peikko-raukan niska on varmasti ihan rikki (kaulurin aiheuttamien äkkipysähdysten vuoksi) tämän episodin jälkeen. Onneksi Peikko ei jaksa enää olla kovin kiinnostunut haavasta, joten kauluria pidetään vain öisin (ja heti haavanhoidon jälkeen hetken aikaa).

Nyt on ainakin tullut nähtyä, että Armi pentujen pentutestissä esiintullut korkea kipukynnys pitää paikkansa. Sen verran kärsivällisesti Peikko antaa hinkata avohaavansa katteet pois. Samaa oli ilmassa Hiisi-Biisin nivustaipeen haavaonkalon hoidossa (Hiisi oli saanut metsässä kepistä nivuseensa kunnon reiän). Hiisi ei myöskään ollut moksiskaan haavahoidoista. Jotenkin vaan onnettomuusherkkiä sähläreitä nämä koipeliinit...?