Uskomatonta mutta totta; Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ponkaisimme Jannen kanssa molemmat sängystä kun kuulimme ulkoa kissan maukunaa. Avasimme oven ja Unja sinkaisi sisään kuin ohjus - suoraan ruokakupille. Loppuyö menikin Unjan osalta kirputus ja pesupuuhissa. Päivänvalo näytti meille laihtuneen ja väsyneen kissatytön. Unja oli kadoksissa kahdeksan päivää!

Ainakaan mitään linnunpesä-bileitä ei Unja ole viettänyt. Lähinnä mieleen tulee, että Unja olisi pelästynyt jotain (kettua tai vierasta koiraa) ja ajautunut puuhun. Puusta kissat ei kuulemma hevillä alas tule. Tuttavamme kissa oli kuulemma puussa kolme päivää. Ehkä Unja on yrittänyt Ginnesin ennätystä puussa valvomisessa. Niin tai näin, pääasia että tyttö on nyt kotona! Olin jo etukäteen päättänyt, ettei yksikään meidän kissoista mene ulos enää ikinä (edes vahingossa). Tämä päätös on jo ollut vähällä rikkoutua, sillä Peikko on jälleen viettänyt "avointen ovien päiviä" kotosalla. Kolmena päivänä peräkkäin on pation ovi ollut auki tullessamme kotiin. Ovi toimii kuten parvekkeiden ovet yleensä, kahva väännetään alas niin ovi on kiinni (tosin täytyy lukita salvasta jos lukkoon haluaa). Eilen lähdin autolla liikenteeseen niin, että muut jäivät kotiin. Janne soitti nopeasti perään, että nyt selvisi tämäkin "mysteeri". Peikko avaa pation oven hyvinkin vähäeleisesti; Nostaa kuonolla kahvan ylös ja työntää sitten oven auki. Kätevää!

Avoimista ovista huolimatta kukaan kissoista ei ole uskaltanut jalkautua ulos asti. Syksyllä 15-vuotta täyttävä Mandy on niin dementoitunut, ettei varmasti enää kotiin löytäisi. Mandy kuitenkin viettää päivänsä tiiviisti unten mailla, eikä ole todennäköisesti edes huomannut avointa ovea. Unjaa ulkoilu ei näköjään enää houkuta, ja Hugo ei enää nenäänsä ulos laita. Peikko pöläytti Hugon puuhun omalla pihallamme keväällä, joten ulkoilu ei ole sitäkään sen koommin kiinnostanut.

Eli rauha maassa täällä taas ... ainakin hetkeksi ;)