Niin se aika vierii hurjaa vauhtia. Melkein kolme viikkoa on vierähtänyt Ranskan reissusta, ja nyt lopulta koittaa pieni hetki aikaa raapustaa kertomusta kasaan.

Eli matkaan lähdettiin tällä kertaa autolla. Janne innostui Armin astutusreissulla Euroopan läpi ajamisesta niin, että sanoi lähtevänsä mukaan ainoastaan automatkalle. No kun kerran autolla lähdetään, olisi haaskausta jos ei ottaisi koiraa mukaan. Ajan mittaan tuo koiran mukaan ottaminen kyllä alkoi tuntua "pommi-idealta", sillä Peikon kehäkäyttäytyminen ei ole muodostunut pojan parhaaksi ominaisuudeksi. Yksin nuoriherra kyllä juoksee kauniisti, mutta jos ympärilla on mitä tahansa liikkuvaa, on Peksin aivot narikassa. No ilmoitettu mikä ilmoitettu...mukaan tuo lähti kuitenkin. Tosin rabiesvasta-aineiden ottaminen muodostui lähes kompastuskiveksi. Eläinlääkäriasemalla oli unohdettu ottaa Peikon sirunumero ylös, joten näyte oli seissyt kriittiset viisi päivää vetlabissa. Lopulta tulos tuli ihan viime tinkaan, se käytiin merkkauttamassa lemmikkipassiin lähtöpäivänä!

Lauttamatka Ruotsiin yön yli meni mainiosti. Ilta pissit jäi tekemättä, mutta aamulla kelpasi jo pissiä lautan kannelle. Peikkohan ei juurikaan nosta vielä jalkaa, joten pojan pissittäminen metri x metri laatikkoon ei onnannut. Samapa tuo kyllä nuo pissit kanneltakin huuhtoutuu ;). Muutenkin tuo hiekkalaatikko tunui toimivan tupakoitsijoiden tuhkakuppina, joten en kummemmin Peikkoa siihen edes painostanut.

Lauttamatkan jälkeen edessä oli n. 2300 kilometriä ajomatkaa. Suurin osa siitä Saksan läpi ajettavaa. Saksassa olimme juuri yötä vasten, joten iso osa matkasta taitettiin pimeällä autobahnalla. Saksan läpi ajaminen on ajoittain jopa pelottavaa ... taustapeiliin on syytä katsoa melkein enemmän kuin eteenpäin. Aamu kuitenkin koitti ja aamupäivällä olimme jo Ranskan rajalla... helpotus ja huokaus!

Hieman puolen päivän jälkeen saavuimme Autuniin. Vanhasta mustista suunnistimme hotellille, joka oli sama kuin kaksi vuotta sitten. Otimme pienet päikkärit ... tai minä otin ja Janne lähti ajelemaan pitkin Autunin katuja. Myöhemmin myös minä liityin seuraan, ja kävimme mm. kukkuloilla katsomassa upeaa näkymää Autunin yllä. Valtavan kaunis kaupunki!

Illalla keräännyimme illalliselle Virpin ja muutamien ranskalaisystävien kanssa. Tarkoitus oli, että myös Ulla-Maj sekä Sini ja Ismo olisivat liittyneet seuraamme, mutta valitettavasti heidän matkansa oli viivästynyt Pariisin ruuhkissa. Illallinen oli kerrassaan upea ranskalaiseen tyyliin ... pitkän kaavan mukaan.

Aamulla oli kuitenkin koko joukko (Ulla-Maj, Sini, Ismo, Janne, minä sekä Virpi, unohtamatta Arttu-vauvaa) kasassa. Paikalla törmäsimme myös Anna-Maijaan ja Mattiin, jotka olivat tulleet paikalle lentäen ja junalla. Lauantaina pääosassa oli Taimi, sillä koirat on jaettu sukupuolen mukaan nartut lauantaille ja urokset sunnuntaille. Harmikseni huomasin, että Peikon paimennustaipparikin oli vasta sunnuntaina.

Seurasimme luonnetestejä mielenkiinnolla Taimin vuoroon asti. Taimi selvitti Ranskalaisten testin kunnialla (18/20p). Testi ei ole meikäläiseen luonnetestiin verrattuna juurikaan kuormittava, mutta kyllä tuossakin joitain eroja koirien käyttäytymisessä saadaan aikaiseksi. Ainakin ei-toivotut ääripäät pois selectionné -koirien joukosta. Luonnetestin jälkeen Taikku kävi laatuarvostelussa, jossa saa siis käydä oman mielensä mukaan milloin lystää. Tosin LT tulee olla suoritettuna ennen laatuarvostelua. Mitat otettiin myös erillisessä mittauskehässä.

Niin kääntyi lauantaipäivä kohti iltaa, ja excellentin saaneet nartut kerääntyivät selectionné-kehään. Tässä vielä tuomarikolleegio käy yhteisesti läpi jokaisen koiran, ja päättää jääkö koira kehään vai joutuuko se "ulos". Viimeisenä koiria vielä juoksutetaan yhdessä, jolloin raakataan vielä ne korkeat hännät ulos. Mikään yllätys ei ollut, että Taimi pitkän päivän päätteeksi sai selectionné-arvon.

Lauantaina on perinteinen kansainvälinen näyttelyillallinen. Tälläkin kertaa saimme nauttia ABB:n puheenjohtajan Hervé Blassellen viihdyttävästä puheesta, sekä upeista ranskalaisen keittiön antimista... viinin kera tietenkin. Välillä puheen sorina ja aploodit ylittivät varmasti kaikki sallitut desibelirajat, sillä Arttukin havahtui unestaan kesken Hervén puheen. Tällä illallisella Arttu sai myös uuden koodinimen ... amerikkalaisittain lausuttuna R2, johon Janne, vanha Star Wars -fani, lisäsi R2D2. Tämä jää varmasti Pietarin perheen käyttöön, muistoksi tästä matkasta. Näyttelyillallisen aikana Peikko oli laittanut kaiken toimintakykynsä peliin ja keplotellut kevythäkin vetoketjut auki. Tuo Houdini murtautuu näköjään ulos mistä vaan. Siellä se pötkötti hotellihuoneen sängyllä odottamassa...

Sunnuntaina kampesimme paikalle heti aamusta, ja päätimme viedä Peikon yksilökehään heti kehien alettua. Edellisen päivän kenraaliharjoitus osoitti, että minun olisi paras häipyä paikalta kokonaan. Kehän ulkopuolinen avustus jäisi Jannen harteille. Itse olin tästä hieman huolissaan, sillä Janne on ollut aina hieman laiska koiria kehän laidalta huhuilemaan. Ranskassa avustaminen on kuitenkin sallittua, jopa toivottavaa, joten ajattelin Jannen rohkaistuvan tästä. Hyvinhän se meni ... Janekin totesi, että onpa tuo helppoa kun tuomarikin kehoittaa avustajaa huhuilemaan koiraa. Hervé patisteli Jannea muutamaan otteeseen kutsumaan koiraa,joten edes Virpin ei tarvinnut paljoa Jannen suuntaan "mulkoilla". Tuloksena excellent laatuarvostelusta ja paikka junnukehään. Tosin mielessä kävi kannattaisiko se jättää väliin, niin säästyisi julkiselta nöyryytykseltä.

Laatuarvostelun jälkeen suuntasimme paimennuskehää kohti. Nopesti oli meidän vuoro kiertää lammaskehää. Pierre Legatté neuvoi selvällä ranskankielellä ohjeet, ja tällä kertaa selkisi myös hieman läpäisemisen kriteereitä. Koiran tulee testissä siis pyrkiä lampaiden edelle. Jos koira ainoastaan seuraa lampaita, ajatellaan sen ilmentävän saalistusviettiä (=koira haluaa syödä lampaat). Lisäksi koiran tulee osoittaa jonkunlaita hallintaa, eli pysähtyä ja vaihtaa suuntaa paimenen "pyytäessä". Peikko lähti liikkeelle reippaasti, mutta kävi muun muassa ohimennen morjenstamassa kehänlaidalla vuoroaan odottavaa toista briardia. M.Legatté päätti herätellä Peikkoa hieman, ja kävimme kiertämässä lammasaitauksen sisäpuolelta käsin. Sen jälkeen Peikko juoksikin kolme kierrosta päättömänä, ja ajattelinkin että nyt lähti käsistä ... ei tule pysähtymään. Lopulta Peikko kuitenkin taipui herra Legattén kääntöyrityksiin. Testi läpäistiin hienosti, mieltä jäi lämmittämään herra Legattén kehut "Trés bon chien!". Armihan suoritti samaisen testin 7kk ikäisenä Ranskassa, ja neito ei silloin tarvinnut herättelyjä. Armin kompastuskiveksi meinasi nousta hallinnanpuute, mutta viime tinkaan Armi kuitenkin vaihtoi suuntaa herra Legattén komennuksesta. Näin on siis äiti sekä poika suorittaneet CANTin (Certificat d´Aptitudes Naturelles Troupeau) eli kotoisammin paimennustaipumustestin.

Iltapäivällä "isot kehät" alkoivat poikkeuksellisesti ajoissa. Peikko osallistui Virpin luotsaamana junnukehään. Herra pisti sitten oikein ranttaliksi. Osa kehästä juostiin jopa takaperin, Peikkohan osaa peruuttaa jopa käskystä (jotain sekin osaa). Hervé päätti antaa Peikolle tilaisuuden, ja jätti sen vielä neljän parhaan joukkoon. Oikeutetusti kuitenkin herra-pyörremyrsky jäi näistä neljästä viimeiseksi. Tuloksena kuitenkin hieno neljäs sija (mikä ei suinkaan ollut luokkansa viimeinen ;)). Corinne ja Jacques harmittelivat ehkä noin sata kertaa, ettei Peku esiintynyt paremmin. Tykkäsivät kovasti ja patistelivat harjoittelemaan ankarasti...

Urosten selectionne kehä loppui hyvissä ajoin, ilmeisesti uroksia tänä vuonna oli huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Urosten selectionné -kehässä näkyi selkeästi kolleegion tämän vuotiset linjaukset. Koiria lensi ulos liian eleganssin sekä liian laitetun turkin vuoksi. Nyt haetaan vahvaa työkoiraa jonka voi mielikuvituksessaan nähdä myös paimentamassa (aamusta iltaan). Myös purennoista ollaan huolissaan. Kolleegio on nähnyt tuomaroidessaan vuoden varrella, että briardeilla on paljon ongelmia purentojen kanssa. Nyt myös tähän halutaan puuttua, jotta ongelma ei karkaisi käsistä. Briardillahan myös tasapurenta on sallittu, mutta epätasaiset purennat, alapurennat ja hammaspuutokset ei.

Kaikki loppuu aikanaan... joten edessä oli kotimatka. Yöksi piipahdimme vielä Corinnen ja Jacquesin luokse Verdelotiin. Tarkoituksena oli ottaa kyytiin ihana ranskantuliainen Ch'Timi de la Chaume du Bois Dieu "Riesa". Riesa on Rallyn ja Ricon tyttö, eli käytännössä Taimin siskopuoli. Käytännössä Taimi on myös Riesan äitipuoli, sillä Rico on Taimin ex-heila. Kyllä on monimutkaisia rakkaussuhteita :). Kaikenkaikkiaan Riesan vanhemmat kuuluvat ehdottomasti lempibriardeihini, joten ylpeydellä saan olla omistamassa Riesaa yhdessä Sinin kanssa. Riesa asuu Tampereella ja harjoittelee kokovartalopuruja Ronjan (2v.) fleesehaalariin, ilmeisesti Arttu pääsee hieman vähemmällä. Todellisuudessa kyseessä on mukavan taistelutahdon omaava, rauhallisen oloinen (maailman suloisin) briardityttö.

Kotimatka meni sujuvasti, vaikkakin Ruotsin läpi ajaessa alkoi iskeä valtava uupumus. Lautalle kuitenkin ehdittiin. Riesa matkasi mukanamme 2000 km autossa, joten jonkinlaista osviittaa pennun luonteesta antaa myös tyllerön mutkaton suhtautuminen pitkään automatkaan. Matkan jälkeen tuntui kestävän muutaman päivää ennen kuin palasin henkisesti tänne sateiseen koto-Suomeen. Ranskassa kun lämpötila oli 26 astetta varjossa. Kyllä näitä muistoja kelpaa taas vaalia...