Niinhän se Armin juoksu sitten alkoi ... viime viikon tiistaina. Keskiviikkona saatiin Armin tytär (Pekun sisko) Piina hoitoon reiluksi kahdeksi viikoksi. Kuinka ollakkaan Piina oli aloittanut ensimmäisen juoksunsa maanantaina. Talossa olisi siis kaksi juoksevaa narttua...kääk!

Onneksi talossamme ulko-ovia on monta sekä kodinhoitohuoneessa ylikorkea portti, jolla Peikon saa turvallisesti eristettyä omaan meditaationurkkaansa. Valitettavasti tuo portti ei eristä ensimmäistäkään ääntä. Parin ensimmäisen vuorokauden ajan pidettiin jokainen koira omissa oloissaan. Armi ja Piina eristettiin lähinnä jo lastenkin vuoksi. Lapset eivät osaa tulkita, jos jäsentenvälisen yhteenoton vaara olisi. Armi ja Piina tulivat viime kesänä mökillä hyvin toimeen, mutta nyt ollaan Armin kotona...lisäksi juoksun vaikutuksia on vaikea arvioida narttujen käytökseen.

Parin eristyspäivän jälkeen Armi ei olut mitenkään kiinnostuneen oloinen Piinan olemassaolosta, ja kohtaamiset oven raoissa menivät ilman jäykistelyjä. Lopulta päätin iskeä tytöt ulos keskenään. Niinpä lopulta sain todeta, että äiti ja tytär ovat keskenään kuin "paita ja peppu". Armi ei edes vaivaudu ulos jos Piina ei tule :) Helpottaahan tuokin kummasti tätä hoitorupeamaa.

Viikonloppuna olimme Jannen kanssa ystävien häissä, ja illalla Jannen serkku soitti Jannelle. Sanoinkin ihan vitsillä, että Terja on varmaan meidän pihalla (asuvat lähellä ja piipahtavat silloin tällöin ohikulkumatkalla käymään). Seuraavana päivänä selvisi, että Terja oli tosiaan ollut Ellin (ja Ellin poikaystävän) kanssa pihallamme. Ja niin oli ollut Peikkokin! Pukuhuoneen ovi ei ollut mennyt lukkoon asti, eikä tämmöiset asiat jää Peikolta huomaamatta. Peikko oli sitten saanut pienen lauantai-illan leikkituokion Lilli (-kultsun) kanssa, ja päätteeksi Terja oli ystävällisesti laitanut Peikon takaisin sisään (ja oven lukkoon).

Nyt parin päivän ajan on kyllä selkeästi huomannut, että tytöillä alkaa olla "parhaat päivät" käsillä. Peikko ei enää millää meinaa pysyä lestissään. Kodinhoitohuoneesta kuuluu jatkuvaa piipitystä. Toissayönä Peikko innostui jopa haukahtelemaan. Piina auttaa asiaa omalta osaltaan pyörähtelemällä portin edessä säännöllisesti, mikä saa Peikon repeämään liitoksistaan.

Tänään päätin (yövuoron jälkeen), että nyt on Peikon aika kokeilla häkkihoitoa. Ajatuksena, että Peikkokin saisi levättyä kun neidot ei koko ajan pyöri silmissä. Päällimmäisenä ideana kuitenkin omat "pyhät" unet yövuorojen välissä. Raahasin Annamarin metallihäkin (joka kohta lienee minun :)) perimmäiseen nurkkaan suihkuhuoneeseen, ja ah! taivaallinen rauha...ilman piippauksia. Puolen päivän jälkeen aura-auto sai tytöt avaamaan äänijänteitään...grrrr! Huomaa kyllä, että talossa on "vieras" koira. Omat eivät keskenään näihin reagoi. Jossain vaiheessa haukahduksiin liityi sumutorvea muistuttava "ulvonta" ... Tiesin, ettei tyttöjen suusta edes lähde tuollaista "ammuntaa". Lisäksi ääni oli sen verran kova, ettei se kuulunut enää "länsisiivestä" ovien takaa. Onneksi matkalla on vielä tuo siunattu korkea portti.

Sängystä noustessani sain sen todeta: Peikko-houdini oli päästänyt itsensä metallihäkistä!!!! Avannut pari ovea (ei mitään uutta) ja voilá - lähtöasetelmissa omassa meditaationurkassaan. Täytynee tarkistella häkin lukitusta, jos sen saisi "teljettyä" lukkoon. Hauskaa kuitenkin oli, että Peikko oli löytänyt suhkuhuoneesta kumisen krokotiilin, jonka oli laittanut häkkiin lusimaan omaa tuomiotaan. Peikko "terävänä" poikana varmaan oli ajatellut, ettei kukaan huomaa että hänen tilallaan on kumikrokotiili...hahahaa! Näin niitä vankilapakojakin suunnitellaan :D

Peikon "piinaa" on enää viikko jäljellä. Piina lähtee omaan kotiinsa perjantaina ja silloin parhaat päivätkin alkaa olla jo auttamattomasti ohi. Ihmeellisen hyvin on kyllä mennyt (kop kop) juoksuhässäkästä huolimatta. Toivotaan, ettei mitään yllättävää enää tapahdu.