No niin, nyt on neljän päivän intensiivinen piipahdus koiramaailmaan (kaikessa monipuolisuudessaan) suoritettu. Sinin kanssa startattiin torstaiaamuna lentokoneella Tukholmaan Ruotsin erkkaria ja MV-näytelmää seuraamaan. Kaikki sujui mukavasti, vaikka etukäteen hieman pelättiin "tiukkaa" aikataulua. Ainoa viive muodostui lentokentällä odottelusta, kun autovuokraamoon vievä linja-auto kulki vain puolen tunnin välein. Luonnollisesti edellinen oli juuri lähtenyt.

Kotoa mukaan otettu TomTom ohjasi meidät varmoin ottein erkkaripaikalle. Lentokenttäodottelu kostautui sen verran, että picardiet jäi näkemättä. Onneksi junnu-urokset kuitenkin nähtiin, sillä siinä luokassa esiintyi näytelmän "helmi". Varsin vauhdikkaasti esiintynyt Anamma Nord Gunnar-Gangster voitti luokkansa, mutta ei varsinaisesti sijoittunut PU-luokassa. Oli siis PU-luokan viides. Nuori uros kuumui ahtaassa kehässä juoksemisesta, joten siinä varmaan yksi syy miksi tuomari jätti sijoittamatta (?).

Erkkarissa ei juuri (suomalaisvahvistuksia lukuunottamatta) ulkomaisia koiria ollut. Varsin mukavasti myös ruotsalaiset koirat ovat kehittyneet vuosien varrella. Nartut tuntuivat selkeästi pienemmiltä kuin Suomessa (mikä ei siis ole ollenkaan huono asia). Jopa fawnit nartut painivat kokosarjan pienimmässä päässä. Ja fawnit koirat olivat järjestäen oikein kauniin värisiä...

Perjantain maailmanvoittajaan lähdimme pienen väsymyksen kera... jo hieman löysin rantein. Yli puolet koirista oli jo nähty edellisenä päivänä, ja toisaalta ostoksillakin piti käydä ;). Sivusilmällä seurailimme myös kehää...tai ehkä paremminkin kehän laidalta löytyviä (uusia/ulkomaisia) koiria. Urosten voittajaksi ja kuulemma myöhemmin ROPiksi taiottiin Tamburell des Uns et des Autres. Joo... ei juuri se koira joka saisi minut lähtemään astutusreissulle Italiaan. Edelleen pitäydyin suosikissani Gunnar-Gangsterissa. Toinen suosikkini oli luonnollisesti Don-Pepe, joka tiukassa valioluokassa sijoittui kolmanneksi. Pepe on aina vaan NIIN kaunis, ja hyvin hoidettu... ja esitetty :D

Nartut jäi melkolailla näkemättä ostoksilla juoksentelun vuoksi. Oma sijoitustyttönen Elli on kunnostautunut Jennyn avustuksella näihin isoihin Ruotsin näyttelyihin (jouluna NordV-näyttely ja nyt MV). Tällä kertaa Jenny oli tosin tulossa MV-näyttelyn töihin, joten Elli tuli ikään kuin siivellä.

Elli oli kuitenkin tiputtanut ne loputkin karvansa pois, joten haivenissa neitoa kehään vietiin. Jenny esitti Ellin itse tällä kertaa. Vaikea sanoa kumman kanssa Elli menisi paremmin. Muiden koirien kanssa juostessa neito kiskoo joka tapauksessa "selkä kaarella". Yksilöarvostelussa Elli esiintyi Jennyn kanssa oikein mallikkaasti. Vaikkakaan seistessä ryhti ei nouse vieraan (=minun) huutamisista niin kuin Jennyn, eikä se "siisti" juokseminen ole lainkaan Ellin omaa ravia... vaan siistiä töpöttämistä. Tuloksena EH, ja kutakuinkin koiraa kuvaava kirjallinen arvostelu :) Iso kiitos kuitenkin Jennylle!

MV-näytelmän loppuratkaisut jäivät tosiaan meiltä näkemättä, sillä tuon autovuokraamolta lentokentälle menevän bussin vuoksi jouduimme lähtemään hyvissä ajoin. Juuri ja juuri saimme luovutettua auton ennen bussin lähtöä. Tankkaamatta se jäi, joten mielenkiinnolla odotellaan Sinin visalaskua. Siitä nähdään minkälainen tankkauslisä siihen tulee.

Perjantai-iltana oltiin kotona, ja meistä urheampi (Sini) jäi odottamaan Tuhkasen Jaanan saapumista Saksasta lentokentälle. Sini nappasi Jaanan kyytiin, ja huristeli Hauholle kohti "lahjattomien" leiriä. Matkalla tiputtivat Mantan lentoboksin "säilytykseen" meidän autotalliin.

Lauantaiaamuna starttasin minäkin kohti Hauhoa. Väsymys painoi sen verran, että jätin Armin kuitenkin (yleisön pyynnöstä huolimatta) kotiin. Tavarat pakkasin jo perjantai-iltana, mutta tässäkin taisi väsymys painaa niin, että petivaatteet jäi pakkaamatta. Niitä käännyttiin hakemaan Nurmijärven kohdilta...HUOH! No onneksi ei kauempaa.

Ja sitten leirille

Tällä kertaa vuorossa oli vietinedistämistreeniä. Kokeneemmat/asiaan paneutuneet toki ihan treenasivat puruja, mikä oli myös tosi mielenkiintoista seurattavaa. Maalimiehenä toimi Saranpään Hessu, joka ennakkoluulottomasti ja asiaan paneutuen kaivoi jokaisesta koirasta ne positiiviset voimavarat esiin.

Itse olin ajatellut pääseväni helpolla. Ajattelin keskittyväni lähinnä leirituristin rooliin. Järkytys oli sitäkin suurempi, kun huomasin että Hessu haluaa nähdä alkuun miten omistaja toimii koiransa kanssa (tämä kierros oli siis käynnissä kun saavuin...yllätys_yllätys... myöhässä). Jotenkin toivoin olevani jossain ihan mualla, kun lausuin kentällä Peikon olevan n. 2-vuotias_eikä _sen _kanssa_ole _tehty_mitään.

Siitä pienestä epätoivoisesta näytteestä Hessu kuitenkin poimi sen oleellisen ongelman. Ohjaaja ja koira ovat molemmat yhtä sähäköitä (=sählää) tempperamentiltaan. Itse olen ajatellut Peikon olevan keskittymiskyvytön ... mutta valitettavasti se nyt kuitenkin tuntui keskittyvät omistajaansa paremmin, ainakin leikkimiseen (ja vähän parin askeleen seuraamiseenkin). Eli syys siis löytyi jälleen hihnan päästä. Vuosien varrella olen jo päässyt siihen päätelmään, ettei minusta koskaan tule "huippukouluttajaa" (jotkuthan on tässä oikeesti hyviä). Jollain lailla on kuitenkin masentavaa, ettei ihan perusasioitakaan osaa itse päätellä. Samaan asiaanhan puututtiin Armin kanssa aikanaan (vuonna keppi_ja_kivi). Tänä päivänä sitäkin voi vain muistella, sillä Armi ja Peikko todellakin ovat kotoisin eri planeetalta (toinen makaa... ja toinen ei).

Positiivisesti oli yllättynyt Peikon miellyttävästä puruotteesta. Peikko puri kovaa ja korjasi kyllä otteen jos se oli vajaa, mutta ei sen enempää "pureskellut" purutyynyä. Sunnuntaina Peikko selvästi jo kanavoi purussaan. Normaalistihan Peikko "mammanpelossaan" pudottaa kyllä patukan tms. kun otan pannasta kiinni. Nyt herra tyynen rauhallisesti ja kovaa puri purutyynyään pitäessäni Peikkoa juoksuttamisen jälkeen pannasta. Kyllä pikku-Peikon pisteet nousi ainakin mamman silmissä.

Peikkohan on sinänsä raakaversio, ettei sen kanssa leikkimistä ole rakennettu mitenkään. Ajanpuutteen tai jonkun muun hyvän tekosyyn vuoksi (niitä on helppo löytää). Ja toisaalta kun on puuhastellut noinkin taistelutahtoisen koiran kanssa kuin Armi on, niin on ehkä vaan hyvä, etten ole Peikkoa lähtenyt "leikillä" pilaamaan. Jos joku on Peikkoa "rakentanut" niin kunnia täytyy suoda Armille, joka väsymättä vetää narua (ja välillä lasten vaatteita :o) pihalla Peikon kanssa.

Hessun arvion mukaan Peikko on tosi saalisviettinen (niinpä) ja tosiaan puree tosi kovaa. Hessu risti Peikon "erilaiseksi nuoreksi", sillä muista briardeista poiketen Peikko ei käänny helposti puolustukselle. Itse asiassa Peikkoa ei tämän viikonlopun aikana edes saatu kääntymään puolustukselle. Muutamat haukahdukset irroitettiin turhauman kautta. Hessu arvioi, että Peikon puolustusvietti saattaa kehittyä vasta myöhemmin (joskus kuulemma vasta 3. vuoden iässä). Ja toisaalta Hessu sanoi, että ehkä sen olisi sieltä saatu kaivettua, mutta ei nähnyt siihen tällä kertaa mitään syytä. Asiasta juuri mitään ymmärtämättä, voin vain olla samaa mieltä.

Tämä kokemus kuitenkin vahvistaa vain käsitystäni siitä, miten hitaasti pienet briardiurokset kehittyy henkisesti. Peikolla kehitystä saattaa hidastaa äidin läsnäolo, mutta kyllä sama trendi on huomattavissa muissakin pöödiuroksissa. Tulipahan todettua, ettei Peikko ole epätoivoinen tapaus (omistaja on).

Näillä leiriellä on aina niin mukavaa nähdä monenlaisia briardeja eri puolilta Suomea. Tämän leirin "suola" oli seurata jo "pidempään" treenattujen koirien puruja. Mukana lerillä oli siis Ränni, Jimi ja Taisto joita kaikkia on puruissa jo jonkun aikaa treenattu, ja ehkä kutakin eri tavalla eteenpäin viety (?). Mainitsematta ei voi jättää Nooran Onnia, joka kaikessa treenaamattomudessaan (siis purujen osalta) oli kiistatta leirin paras briardi. Jos Peikko oli Hessun mielestä hyvä koira, niin Onni oli tosi hyvä! Ja niin se onkin...

Ja toisaalta tosi opettavaista on nähdä miten hyvä maalimies saa myös ne koirat leikkimään, jotka eivät normaalioloissa vieraan kanssa leikistä oikein syty. Ihana ja suloinen Riesakin esitti omaa itseään (pikkusievää patukkaleikkiä), hieman ehkä vaisummassa muodossa kuin yleensä. Nuori neito selvästi väsyi leirin tiimellyksestä. Päädyimme siihen, että Riesan loppumaton "kanavointi" johtuu siitä, että Riesa on huomannut, että jos patukkaa pitää rauhallisesti suussa ei enää joudu sillä leikkimään :D

Hauskaa oli, ja ihanaa oli nähdä myös Saksanmaalle kotiutunutta Jaanaa sekä ikipirtää 13v. Mantaa, joka jaksoi kannustaa meitä autosta vielä klo 03 yöllä ;) tosin hieman käheänä. Kiitos Jaana vielä yöllisestä "Hessun kyselytunnista", jolloin kysyit kaikki ne kysymykset joita minäkin olisin kysynyt, jos olisin sen verran asiaa ymmärtänyt. Aika monenlaisia asioita valaistui myös leirinuotion äärellä...

Syyskuussa taas kokoonnutaan ihmettelemään tottiksen merkeissä. Jos nyt yrittäisi Peikon kanssa vähän edes treenata, jotta kehtaisi sen kanssa lähteä leireilemään. Hätätapauksessa Peku jää syksyn leiriltä kotiin ja Armi lähtee esittelemään vanhoja virheitään.