Kävimme poikien (Karrin ja Kaapon) kanssa Savonlinnassa, Virpin luona lataamassa voimia tulevaan syksyyn. Janne viestitti jo torstaina, että kissat ovat päässeet ulos, eivätkä ole tulleet kotiin. Perjantaina palasimme kotiin, ja illalla kotiin palasi myös Hugo.

Unjaa ei näkynyt, ja sateen alettua perjantaina aloin jo hieman huolestua. Eilen aamulla (sunnuntaina) lähdimme hakemaan Kerttua partioleiriltä, ja muutaman kilometrin ajettuamme makasi tiellä kuolleena pieni punainen kissa. Janne nousi autosta tarkastamaan tilannetta. Nosti kissan sivuun tieltä ja palasi sanoen, ettei osaa sanoa onko se Unja. Itse ajattelin, ettei asiaa voi jättää avoimeksi. Niinpä keräsin itseni ja menin katsomaan; pää yliajettuna, sisukset ulkona... meidän oma pieni Unja.

Unja oli täydellinen kissa; Kiltti ja kärsivällinen, kissaksi jopa poikkeuksellisen nöyrä. Pienen pieni Unja jätti jälkeensä valtavan surun ... kaikille meille..