Kyseessä siis Peikon jälki numero 4. Sama keskittyneisyys alkuun kuin viime kerralla. Siihen ne onnistumisen tunteet sitten jäikin. Peikko nosti "takajäljen" ja porhalsi sitä määrätietoisesti eteenpäin 10. metrin liinanmitan, jolloin päätin pysäyttää koiran ja lähettää sen "oikeeseen" suuntaan.

Nyt vauhtia oli enemmän kuin aiemmilla kerroilla. Ja huomattavaksi tuli, ettei Peikko syö jäljelle kylvettyjä lihapullia. Tähän ilmiöön törmättiin jo niissä muutamassa "peltojälkirävellyksessä", jotka parin kerran jälkeen päätettiin unohtaa kokonaan. Peikkohan on ruokakupilla ahne, mutta näköjään jäljellä ei kertakaikkiaan ehdi syömään (ihmetyttääköhän tuo ketään). Kolmestakymmenestä lihapullanpalasta Peikko söi todistettavasti neljä. Nyt Peikolla oli varmasti nälkä, minkä huomasikin lopussa; Cesar-purkki meinasi mennä pelteineen päivineen ... ja sisältökin yhdellä nielaisulla (hoh hoijaa).

Peikon jälki on siis tehty niin, että noin kymmenen tai kahdenkymmenen askeleen välein jäljeltä löytyy lihapulla. En tiedä pitäisikö jäljeltä löytyä jotain vielä parempaa?, harvemmin?, pitäisikö Peikolla olla kova nälkäkuuri alla? Sen tiedän, että namien tihentäminen ei auta ... koira juoksee yli!

Toinen murheenkryyni on koiran ohjaaminen jäljellä. Johtoajatuksena olen pitänyt erään jälkiluennon mieleenpainuvaa antia. Pohjois-Karjalan rajavartiolaitoksen koirankouluttaja sanoi, että koiralle ei saa ikinä hermostua jäljellä. Jos koiralle hermostuu, on peli menetetty ... koira ei tule ikinä jäljestämään (todella) tiukassa paikassa, vaikka se näennäisesti edistyisikin koulutuksessa. Itseni tuntien olen takonut tätä selkäytimeeni. Tuloksena on se, etten osaa puuttua jäljestämiseen millään lailla. Tänään esimerkiksi Peikko pyöri (taas) kertaalleen jäljellä "ympyrää". Hiki päässä selvittelin puihin solmuuntuvaa kangasliinaa, ja jälleen manasin etten ostanut Ruotsista sitä ihanaa pyykkinarun tyyppistä kumiliinaa.

No joka tapauksessa jälki tuli jäljestettyä. Vauhdikkaammin kuin tähän asti, eikä oikeestaan kai sen hassummin, vaikka vauhti tiputti naminsyömisen pois. Pitäisköhän jättää namit kokonaan pois...kun vaan tietäisi. Kovasti jäi harmittamaan nuo omaan metsään jääneet lihapullat, joten laitoin Peikon sisään ja otin Armin mukaan (ilman valjaita yms.). Vein Armin kertaalleen jäljestetyn jäljen päähän ja rautarouva lähti hetken ihmeteltyään porskuttamaan lihapullajälkeä eteenpäin. Jälleen kerran sai todeta miten hyvä nenä Armilla on. Armi noukki tasaisen varmasti Peikon jättämät 26 lihapullaa jäljeltä. No ainakin joku jaksoi iloita Peikon jättämistä lihapullista.

Viikonloppuna Peikko ja Kaapo olivat järjestäneet yhteistuumin "pikkuyllätyksen" pihalla. Itse olin viikonlopun pitkät päivät töissä, ja Janne oli ollut piipahtamassa naapurissa. Peikko oli kaivanut nurmikolle kuoppia ja Kaapo oli täyttänyt niitä vedellä. Tuloksena kolme valtavaa savikuoppaa ja savihoidon saanut briardi sekä mutainen lapsi. Janne oli ikuistanut ilon hetkien tuloksen kännykän kameralla, katsotaan jos ne saisi purettua kännykästä tietokoneelle.