Peikon toipilasaika on sujunut yhtä hyvin, kuin alkoikin. Joulupäivänä poistin tikit, ja annoin Pekun olla ilman kauluria koko päivän. Peikko ei yrittänytkään nuolla tai tavoitella selän arpea koko päivän aikana. Yöksi laitoimme kaulurin, ettei yöaikaan tapahtuisi mitään yllättävää (aikanaan Hippu-vainaa lutuutti yön aikana auki jo kiinni umpeutuneen leikkaushaavan). Aamulla Peikko pääsi taas kauluristaan. Iltaan mennessä aloin jo luottaa siihen, ettei haava enää ärsyttäisi Peikkoa. Ja näin ollaan päästy toipilastarinan karvankasvatusvaiheeseen. Leikkauksesta on jäljellä enää arpi ja paljas selkä. Kyllä voi olla tyytyväinen.

Toinen tyytyväisyyden aihe on patologin lausunto. Peikon patti oli karvatupen kudoksesta lähtöisin oleva hyvänlaatuinen "pilomatricoma" ja kystan sisältö oli keratiinia, joka on karvatupen normaalia ainesta. Tällä kystalla ei ole taipumusta uusiutua, joten tältäkin osin voi toivoa, että tälle tarinalle ei tarvitsisi odottaa jatkoa.

Joulun jälkeen sunnuntaina lähdin sovitusti lasten kanssa Savonlinnan suuntaan tervehtimään Armin lapsenlapsia, ja tietenkin rakkaita ystäviä Virpiä, Siniä ja Jaanaa. Jaana on perheensä kanssa Suomessa viettämässä joulua, joten tuntui lähes rikolliselta jos tähän väliin ei oltaisi nähty. Näin lähellä kun käydään.

Lapset odottivat Savonlinnan vierailua kutakuinkin yhtä paljon kuin joulupukkia. Päiviä laskettiin molempiin tapahtumiin ahkerasti. Vaikka ajomatka oli lapsille pitkä, oli se sen arvoinen. Lapset olivat mielettömän onnellisia saatuaan istua pentujen kanssa kaksi päivää. Sunnuntaina pennut olivat väsyneempiä, joten ne olivat otollisia sylikoiria. Maanantaina aamupäivästä oli selvästi leikkitunti, joten pentujen kanssa pääsi peuhaamaankin. Tosin tässä neljän viikon iässä, peuhaaminen vaatii myös palauttavat unet, joten useamman peuhuhetken ja niitä seuraavan uuvahduksen ehdimme nähdä. Selvästi joukon erilainen nuori oli Rommi, jonka rytmi oli täysin erilainen kuin muiden pentujen. Muiden nukkuessa Rommi riepotteli hihansuita ja kamppaili takkahalkojen kanssa. Kun muut heräilivät, oli Rommin vuoro nukkua ... vaikka taivas olisi kaatunut päälle. Valtavan ihania pentusia! Näin lyhyellä visiitillä itse ihastuin Lumi-tyttöön, Kerttu Kyllikkiin, Kaapo Kakeen ja Karri Mustaan ja Rommiin (miehisiin poikiin :D). Sini tykästyi Muskaan sekä Lumen pirteään olemukseen. Jaana taisi olla ainoa, joka ei olosuhteiden vuoksi "uskaltanut" valita suosikkipentua :).

Kovasti houkuttaisi nähdä pentuset vielä ennen luovutusta... niin hurjaa vauhtia ne tässä vaiheessa kehittyvät.

Kotiin palasimme maanantai-iltana, ja tiistai aamuna Peikko päätti,ettei kukaan halua enää syödä joulukinkkua. Paitsi siis Peikko itse ;-) Kinkku oli säilytetty ulko-oven vieressä olevalla tasolla kuvun alla, ja ihmettelin kovasti, ettei kumpikaan koira yrittänyt anastaa herkkupalaa. Peikko tosin oli Tapaninpäivänä napannut kuvun alta pilkistävät irtoviipaleet, mutta itse potka oli saanut jäädä kuvun alle. Tiistaina Janne tuli aamupäivällä käymään kotona, ja mainitsi kinkun kadonneen. Ulkona oli vain Peikko, joten epäselväksi ei jäänyt KUKA oli vedellyt 3-4 kiloa kypsää kinkkua! Tänä vuonna kinkku ei tosiaan mennyt oikein kaupaksi, joten sitä todella oli runsaasti jäljellä.

Kukaan ei tosin olisikaan halunnut kinkkua enää syödä, mutta pieni huoli Peikon masun kyvystä sulatella tuo määrä suolattua kinkkua käväisi mielessä. Syötin Peikolle inupektia tasoitukseksi ja toivoin parasta. Illalla töistä tullessani vastaan leijaileva tuoksu enteili pahaa. Kaikki paikat tarkistettuani oli selvää, että kyse oli vain ilmavaivoista. Keskiviikkona Peikko katseli ruokakuppiaan pitkään, ennen kuin päätti sittenkin syödä aamuruoan. Reipasta kurinaa Pekun masu kyllä piti, mutta yhtään kurakakkaa ei tämän tiimoilta löytynyt sisältä eikä Peikon pyllykarvoista. Säikähdyksellä selvittiin...

Nyt on siis joulut ja uudet vuodet juhlittu, ja on aika palata arkeen. Vielä tätäkin kautta haluaisin toivottaa kaikille

Onnea ja Onnistumisia Uudelle Vuodelle 2009!